Värikkäitä, iloisia, taidokkaita tauluja ja valoisasti ja tunnelmallisesti sisustettu koti. Kuusamolaisen Taru Karhun, 46, kotiin sisään astuessa silmä hakeutuu kauniista asiasta toiseen kauniiseen asiaan.
Vastaanotto on lämmin. Huolitellun näköinen nainen hymyilee ja nauraa paljon.
– Masennushan ei välttämättä näy ihmisestä ulospäin. On minullekin sanottu usein, että ei uskoisi sinun olevan masentunut, Taru naurahtaa.
Mutta sitä Taru Karhu on. Ja on ollut aiemmin vielä pahemmin. Niin pahasti, että suurperheen äiti kirjaimellisesti menetti toimintakykynsä kesken vaipparallin.
Isommat lapset kouluun ja kotihommia pienempien lasten kanssa. Sen piti olla ihan tavallinen arkiaamu Ruotsissa, jossa Taru Karhu perheineen asui. Työläs mutta tavallinen.
Yksi isommista lapsista huikkasi äitiä vaihtamaan vaipat pikkuruiselta.
Tavallinen pyyntö, mutta jotain vain tapahtui.
– Minä vain romahdin. Itkin ja itkin. Minusta tuntui, että siitä ei tule loppua ollenkaan. Menin samana päivänä lääkäriin, ja lääkitys ja terapia aloitettiin heti.
– Minulta katosi toimintakyky ihan täysin.
Merkkejä tilanteesta oli ollut jo aiemmin. Tarun keskittymiskyky oli olematon ja hän oli koko ajan väsynyt ja ärtynyt.
– Diagnoosi oli loppuunpalaminen. Voimat eivät vain enää riittäneet.
Siitä lähtien Taru on sairastanut masennusta. Välillä hänen vointinsa on ollut parempi, välillä huonompi. Tämä ensimmäinen loppuunpalaminen tapahtui kymmenen vuotta sitten.
Pääsiassa suurperheen kotiäitinä ollut Taru opiskeli lähihoitajaksi ja oli pätkätöissä hoitoalalla, mutta ei ole pystynyt hoitoalan töihin enää neljään vuoteen fyysisten ja psyykkisten ongelmien takia. Toimintakyky ei enää palautunut loppuunpalamisten ja masennuksen jälkeen.
– Hoitoalalle en enää pysty, sillä en kestä enää yhtään stressiä. Lisäksi muisti on heikentynyt aivan valtavasti. En luottaisi työelämässä siihen, että pystyisin toimimaan kuten alalla vaaditaan. Lisäksi väsyn herkemmin.
Tilanne on vaatinut Tarulta opettelua, sillä hän oli aina ennen se, joka jaksoi.
– Minulla oli aina sata rautaa tulessa ja jaksoin. Kaikki toimi todella hienosti. En kuvitellut, että minulle voisi tapahtua jotain tällaista. Ennemminkin aina varoittelin toisia.
Ja toiset puolestaan miettivät, että miten suurperheen äiti, melkein yksin perheruljanssia pyörittänyt nainen jaksoi arkea ja vielä auttaa muitakin läheisiä.
– Ihmiset ajattelevat useasti, että ei minulle tapahdu mitään tuollaista. Ne ovat muut, joille tapahtuu.
Siveltimen vedot syntyivät pienelle taululle itsestään. Taru oli serkkunsa kannustamana tarttunut maalaustarvikkeisiin ensimmäistä kertaa vuosiin.
Syntynyt taulu jätti Tarun ensin hiljaiseksi.
– Se oli niin synkkä ja musta se taulu! Jossain kohtaa näkyi hieman vaaleaa väriä. Ajattelin, että tämä on ihan kuin minun mieleni.
Taru katsoi taulua tarkemmin ja huomasi siinä valonpilkahduksia.
– Se oli ainut synkkä taulu, siitä se on lähtenyt eteenpäin. Se toi jotenkin toivonkipinän. Sen jälkeen olen koko ajan maalannut: se on ihan mieletön voimavara!
Se ”jokin muu” voi olla vierustoverisi, sillä joka toinen sairastuu elämänsä aikana jonkinlaiseen mielenterveyshäiriöön ja joka viides masennukseen. Joka neljäs työikäinen kärsii uupumisoireista.
– Se on tämän päivän ilmiö. Loppuunpalamisen myötä tulee masennus ja masennuksen myötä voi tulla loppuunpalaminen. Ihmiset ovat hektisessä asemassa tänä päivänä. Kun ajattelen omaa asiakaskuntaani, suurimmalla osalla heistä on loppuunpalamista ja masennusta. Nehän kulkevat käsi kädessä, taivalkoskelainen psykoterapeutti Taimi Koivuvaara valottaa.
Koivuvaara on tehnyt psykoterapeutin työtä 16 vuoden ajan ja hoitoalalla hän on ollut vuodesta 1996. Vuosien aikana on tapahtunut se muutos, että nyt ihmiset hakevat apua herkemmin.
– Lapset ja nuoretkin sairastuvat tänä päivänä loppuunpalamiseen ja masennukseen. Aikuistuvien nuorten kohdalla syynä on kova opiskelutahti ja ihanteet, joihin verrataan itseä. Koetaan, että ei olla samalla viivalla toisten kanssa.
Aikuisten kohdalla taas työuupumus on suurin syy terapeutille hakeutumiselle.
– Työelämä on hektistynyt. Pitäisi pystyä nopeasti vastaamaan vaihtuviin muutoksiin. Ja kun pitäisi tehdä sama työmäärä pienemmällä porukalla, kyllä se polttaa ihmisen loppuun, Koivuvaara tietää.
– Suurin osa minun asiakkaistani on kokenut, että työelämän paineet ovat liian suuret, hän jatkaa.
Serkkunsa luota palattuaan Taru hankki maalaustarvikkeet. Nuoruuden harrastus tuntui taas hyvältä. Mieleen tuli kansalaisopiston vuoden mittainen kuvataidelinja ja lapsuus. Silloin Tarun äiti työskenteli taidemaalarina ja isä kehystäjänä ja myyjänä.
Maalaaminen on Tarulle yksi keino sanoittaa tunteitaan. Hän käy terapiassa ja saa tilanteeseensa keskusteluapua, mutta kuvataide on vahvassa roolissa arjen keskellä.
– Vaikka muuten en pysty keskittymään, niin maalaamiseen voin keskittyä tuntitolkulla yhteen menoon, keskittymis- ja muistihäiriöistä masennuksen myötä kärsivä Taru kertoo.
– Taide on henkireikä. Olen monesti miettinyt, että jos en olisi löytänyt maalaamista, mikä minun tilanne olisi nyt. Tämä on auttanut hirveästi vahvistumaan henkisesti.
Taiteen eri muodot, ihan itsekseenkin toteutettuna, voimaannuttavat.
– Niiden äärellä voi pysähtyä ja rentoutua ja niiden äärellä voi kokea erilaisia tuntemuksia. Kuva puhuttelee ja samoin vaikkapa kirjat, joihin upotaan ja keskitytään toisella tavalla kuin vaikka omiin työtehtäviin, taideterapeutti Taimi Koivuvaara kuvailee.
Ilmaisutavalla ei ole väliä. Koivuvaara kannustaa tekemään sitä mikä itseä voimaannuttaa ja rentouttaa.
– Keskityt siihen mitä teet ja purat taiteeseen tuntemuksia. Voit esimerkiksi tavallaan maalata sen, että miltä loppuunpalaminen näyttää.
Taideterapia on oma terapiamuotonsa, jossa käytetään hyväksi erilaisia taiteellisia ilmaisumuotoja. Välineinä voivat toimia kuvataide, musiikki, tanssi, kirjallisuus tai vaikkapa saven muovaaminen. Taideterapiassa terapeutti ei tulkitse asiakkaan työtä, vaan s keskustellaan siitä mitä asiakas kokee ja miten tuntee työnsä.
– Kuva puhuu enemmän kuin sata sanaa. Kuva voi kertoa paljon enemmän kuin keskustelu 45 minuutin aikana, Koivuvaara kertoo.
Kun Taru tänä päivänä mietti tulevaisuuttaan, näkee hän asiat valoisana. Hän kokee elävänsä hyvää ja tasapainoista elämää.
– Ymmärrys ja hyväksyntä ovat auttaneet todella paljon. Saan voida kuten voin.
Taru on itse sinut masennuksensa ja loppuunpalamisen kanssa, mutta törmää suoraan tai toisten kautta psyykkisten sairauksien vähättelyyn.
– Toisaalta ihmiset ymmärtävät asian, koska masennus on tänä päivänä niin yleistä. Toisaalta usein kuulee sitä, että masennuspotilaat luokitellaan laiskoiksi ja saamattomiksi.
Taru huomauttaa, että ei hänkään ole itse halunnut sairautta kohdalleen. Hän ei haluaisi olla tällä hetkellä työkyvytön.
– Nämä ovat aivokemiallisia häiriöitä. Ei niihin voi itse vaikuttaa. Kukapa haluaisi sitä, että joutuisi olemaan kotona eikä voi käydä töissä.
Vaikka mistään sairaudesta ei voi olla kiitollinen, on Taru onnellinen siitä, millaisia positiivisia vaikutuksia parantumisprosessi on saanut aikaan. Esimerkiksi kiltin tytön rooli, joka on ollut yksi masennukseen vaikuttava tekijä, on murentunut. Enää hän ei sano kyllä kaikkeen vain toisia miellyttääkseen.
– Näen itseni tänä päivänä aika vahvana ihmisenä. Tuntuu, että selviän mistä vaan. Elämä on hyvin.
Entäpä elämän taulu? Jos Tarun pitäisi maalata elämänsä taulu nyt, millainen se olisi?
– Valoisa se olisi. Se olisi täynnä tulevaisuutta ja värejä.
