Alakerta | Kristiina Niemelä, toimitus@koillissanomat.fi
Mä haluun auttaa niit kaikkii, haippii kenel on jotain annettavaa ja pienempii aina me kannetaan vaan ja väliiks sil onk´se niin kannattavaa.
Näillä sanoilla räppää Mikael Gabriel kappaleessaan Älä herätä mua unesta. Mielestäni sanat ovat osuvaakin osuvampia. Kuinka paljon paremmin kukaan voisi enää maailmaa kuvata noin niinkuin nuoren näkökulmasta?
Vaikuttaminen on vaikea sana. Tuskin monellekaan nuorelle vaikuttaminen merkitsee samaa kuin aikuisille.
Sä voit muuttaa tulevaisuutta, sä voit muuttaa historiaa, se voi olla sulle viel uutta, onnee ei saa pistoolin kaa.
Ratkaisut eivät käskemällä kävele meidän luoksemme, sillä meidän on itse käveltävä niiden luo. Ensimmäiseksi, tämä on monille vaikea käsittää ja toiseksi, monellakaan nuorella ei ole vaikuttamiseen tarvittavia mahdollisuuksia tai edes haluja. Ja jos tahdommekin vaikuttaa, emme tiedä miten.
Valitettavasti myös tällä hetkellä Kuusamossa on noin 70 nuorta ilman opiskelu- tai työpaikkaa. Kuusamo ei asukaslukunsa puolesta ole mitenkään iso paikka, joten luku on siihen verraten valtavan suuri.
Tänään todellisuus on vaan liian masentavaa, mä jään unen maailmaan, koska tääl on kaikki parempaa.
Kukaan, ei yksikään, tahdo tahallaan syrjäytyä. Niin käy vain pakon edessä. Kenen käsissä niiden nuorten tulevaisuus on, jotka eivät siihen enää itse tahdo vaikuttaa? Siinäpä vasta kysymys.
Joskus on aloitettava, mutta milloin? Jostain on pystyttävä aloittamaan, mutta mistä? Jonkun on alettava toimimaan, mutta kenen?
Näit sotkuja on nii paljon tääl, et täs menee viel tovi beibe.
Ja totta tosiaan sotkuja on. Joka paikassa. Näin meidän nuortenkin kohdalla. Kysymys ei ole enää siitä, mitä meiltä edelleen puuttuu vaan siitä, ettemme itse tiedä, miten hyötyä siitä mitä meillä jo on.
Kristiina Niemelä
toimitus@koillissanomat.fi