Keskiviikkoaamuna heräsin virkeänä varttia vaille kuusi aamulla. Ei tehnyt mieli enää pyöriä lakanoissa, joten hiihtovetimet esiin ja Väinön ladulle.
Uudessa lumessa oli valtavasti jäniksen jälkiä, siinä kesäteatterin kupeessa.
Siitä muistin että tapoin illalla jäniksen. Onnettomuus sattui siinä vähän ennen lentokentän risteystä, salibänditreeneistä tullessani. Hyppäsi auton eteen, valkoinen vilaus, räsäys ja losaus vain.
Jäniskevennys. Kuusamon keskustan runsas jäniskanta keveni.
Keveni siinä autokin. Puskurin palasia sai keräillä tien varresta. Rangaistus sekin jäniksen taposta.
Siinähän se ladun vartta pitkin pomppi, se jälkien jättäjä. Olisiko pupuvainaan ystävä tullut minua aamulla moittimaan traagisen onnettomuuden johdosta, tuskinpa.
Hiihtelin menemään vapaalla tyylillä kohti kirkonmäkeä. Jänis loikki pitkin latua edessäni.
Jäniskevennys, naureskelin.
Jotkut uskovat tosissaan, että tapaamamme eläimet edustavat jotakuta inhimillistä olentoa aikaisemmasta elämästämme. Mene ja tiedä.
Kerran jopa itsekin melkein uskoin hetken siihen suuntaan.
Merkkipäivän aamuna istuin mökin portailla. Orava juoksi pellon laitaa. Tuli pihaan eteeni ja pysähtyi, seisahti toisenkin kerran. Katsoi minua pää kallellaan hetken ihan läheltä. Tuli vielä kaksi loikkaa lähemmäs. Kosketti paljasta varvastani. Se tervehti näin merkkipäiväsankaria ja loikki pois tuuheaa häntäänsä heiluttaen.
Työkaverini tiesi heti sanoa kuka se oravan hahmossa minua tervehtinyt yhteinen ystävämme oli. Pilven laidalta hänet olisi voinut kuulemma erottaa naureskelemasta.
Samalla oravatervehdysviikolla tapahtui muutakin kummaa. Metsähanhi asettui asumaan rantaan mökkipihalle kokonaiseksi viikoksi. Se seisoi siinä yhdellä jalalla. Ei hypännyt lentoon, vaikka metrin päästä sitä kuvasin.
Merkkipäivän aamuna hanhi oli poissa.
Mutta ennen puoltapäivää tämä hanhi-päällikkö ”seisoo yhdellä jalalla” oli palannut. Yöllisellä reissullaan se oli hakenut itselleen kaverin. Synttärivieraat saivat ihmettelyn aiheen. Filmiä paloi. Kaksi metsähanhea pihan rannassa olivat kunniavieraamme.
Seuraavana aamulla hanhet olivat poissa, eikä niitä sen koomin ole näkynyt. En ole keksinyt ketä tämä hanhipariskunta edusti juhlassani, se siitä.
En kyllä usko näihin elukkatarinoihini tosissani. Kyllä menee elämä vaikeaksi, jos jokaiseen hiireen tai myyrään, joka Kitkantien ylitse juoksee, pitäisi liittää jokin uskomus tai hahmo.
Jännittävät tarinat ovat silti joskus paikallaan, vaikkapa ihan kauhun ja inhon herättämiseksi.