– Nyt on hyvä uinti tuossa muikussa, Janne Koski toteaa katsellessaan veneen perässä viipottavaa täkyä. Kuusamolainen Koski on tullut kilpailemaan Muojärven lohenuistelukilpailuun. Alla on uudehko vene, jonka ohjaaminen vaatii totuttelua kerran jos toisenkin. Sade ei auta tilannetta: se kastelee tasapuolisesti sekä vaatteet että välineet. Mielialaa se ei tunnut haittaavan pätkääkään. Kalalle on tultu ja täällä ollaan.
Kosken venekunta on tuttu näky kilpailuissa, sillä Janne ja hänen isänsä Niilo Koski ovat olleet mukana tapahtuman alusta lähtien, vuodesta 1987. Tällä kertaa veneessä on yhteensä kolme sukupolvea, sillä Jannen tytär Viivi on myös tullut mukaan.
Roolijako on selvä: Janne hoitaa virvelit Viivin kanssa ja isä Niilo avustaa ohjaamisessa. Luoviminen kymmenien veneiden seassa vaatii taitoa ja yhteispeliä.
Muojärven kisahistoriassa on nähty veneitä jos jonkinmoisia. Alkujaan 80-luvun lopulla kisattiin soutuveneillä. Niitä oli parhaimmillaan järvellä 240 kappaletta. Nyt moni vene on moottoroitua, katettua mallia. Näkyypä järvellä itse tehtyjä ponttoonilauttojakin.
Alkuaikojen meininki oli muutenkin riehakkaampaa: kisa kesti 24 tuntia ja virvokkeina moni nautti alkoholipuolen tuotteita.
– Se oli uutta silloin, telttojen edessä tehtiin ruokaa ja moni poltti siinä trangialla itsensä, Janne muistelee.
Nyt on toisin. Kisailu on ammattimaistunut. Modernit veneet ovat enemmistössä. Viehetelineitä monessa on toistakymmentä. Rahaa touhuun saa palamaan, jos niin haluaa.
Eräällä ponttoonilautalla käy kuhina. Kaukaa näkee, kun haavi kaivetaan esiin. Nyt on tärpännyt. Jarru raikaa järvenselällä ja haavi kahmaisee jotain veneeseen. Ihmiset ottavat kuvia, heittävät läpsyjä toisilleen. Yksi vetää tupakaksi. Lienee ollut mittasaalis, sillä matkankin päästä ihmisten eleistä näkee iloa.
– Harmi kun kiikarit jäivät kotiin, olisi ollut mukava vähän katsella, Janne pohtii.
– Kymmenen minuuttia niin on lohi kiinni, isä-Niilo lupaa ohjatessaan veneen takaisin syvänteeseen. Janne on juuri vaihtanut uudet muikut koukkuihin. Kommentti saa Jannen ja Viivin hymähtämään. Varmaahan Muojärven lauantaissa ei ole kuin kastuminen tällä sateella, joka tosin taukoaa välillä alkaakseen taas uudelleen.
Eroa kisauistelussa vapaapäivän rentoon veneretkeen on kuin yöllä ja päivällä. Jannella ei tunnu olevan hetken rauhaa. Milloin pitää vaihtaa syöttejä, milloin taas veivata vinssejä, jotteivät syötit tarttuisi pohjaan. Ohjatakin pitää. Onneksi siinä isä Niilo auttaa, vaikka veneen kiikkerä ohjaus antaa aihetta kertoa muutamia parannusehdotuksia. Tärkeimpiä tarkasteltavia on kaksi: kaikuluotaimessa näkyvä matka pohjaan ja muiden veneiden liikkeet.
Liian syvälle asetettuina koukut tarraavat pohjaan. Ajettaessa liian lähellä toisen veneen kulkureittiä siimat sotkeutuvat. Jälkimmäinen ei ole Jannella käynyt kuin kerran aikaisemmin. Siitäkin selvittiin – tuttavia kun oltiin.
– Järvellä kaikki kisaavat toisiaan vastaan täysiä ja maissa taas ollaan kavereita.
Tunnin jälkeen lupaus lohesta ei ole vieläkään täyttynyt. Tämän toteaminen saa venekunnassa hilpeyttä.
– Ehkä erehdyttiin päivästä, Janne veistelee isälleen hyväntahtoisesti.
Lähempänä kello yhtä nälkä alkaa vaivaamaan yhtä jos toistakin. Osa kilpailevista venekunnista on siirtynyt syömään tai seuraavalle pyyntipaikalle. Onneksi tuhdit eväsleivät pelastavat tilanteen. Rannassa tarjoiltava hernekeitto houkuttelisi, mutta matkalla kohti sitä kaikuluotain näyttää isoja muikkuparvia erään saaren tienoilla. Siellä saattaisi olla isompaakin kalaa luvassa.
Lämmin hernekeitto saa jäädä, kun Janne päättää paikan olevan yrityksen arvoinen. Samalla sade tekee näyttävän paluun, jälleen kerran.
– Voihan ryökäle, alkoi taas satamaan. Se näytti jo hetken hyvälle.
Järjestäjät miettivät tulevaisuutta huonon kävijämäärän takia
Koskenkylän metsästysseuran majan pitkässä pöydässä istuu kolme vakavaa miestä. Jukka Nevala, Tauno Koski ja Reijo Koski ovat tapahtuman järjestäjinä huolissaan uistelukisan tulevaisuudesta. Tänä vuonna Muojärven lohenuistelukilpailun osallistujamäärä on sanalla sanoen historian huonoin, 41 venekuntaa. Se on kovin vähän verrattuna alkuaikojen ennätykseen, 240 veneeseen.
Kävijämäärä notkahti viisi vuotta sitten. Sitä ennen venekuntien määrä oli pitkään 70 korvilla.
– Paljon oli oman kylän uistelijoita aikoinaan. Nyt ollaan paljon töissä ja kuka missäkin.
Osallistujamäärää rajoittaa lisäksi luontainen poistuma ja muut samaan aikaan järjestettävät tapahtumat.
– Heinäkuussa on vain neljä viikonloppua, Nevala toteaa.
Palkinnoista kisan suosio ei voine olla kiinni. Kisan historian aikana voittajat ovat saaneet vaikka mitä hienoa: hirsimökkiä ja venettä moottoreineen. Tänäkin vuonna palkintoja jaettiin yli 2000 euron arvosta. Tähän kuului aggregaatteja, trimmereitä, pensassahoja.
Tulevaisuus mietityttää ja kaikkia vaihtoehtoja pyritään miettimään. Nuorta verta on ollut vaikea saada mukaan.
– Kyllä se tällä kävijämäärällä pitää miettiä, että miten sitä pidetään yllä vai lasketaanko palkintoja. Se on taas huono kierre sekin, Reijo Koski kertoo.
Kisakirjasen teko pitää tapahtumaa yllä mainostulojen muodossa. Miehet ovat kiitollisia paikallisten yrittäjien tuesta.
– Tulisi muuten takkiin, Tauno Koski pohtii.
Oli kohtalona mikä tahansa, kilpailijat kuitenkin nauttivat jokainen omalla tavallaan kisasta ja kalastuksesta. Kylää tapahtuma vetää yhteen, henki on hyvä.
– Ja kyllä sitä tuolla järvellä sielu lepää, Nevala kiteyttää.
