Kerran kauan sitten se minulle valkeni. Menin Kuopiossa miestenvaateliikkeeseen ostamaan lahjapaitaa. Myyjä käveli hymyillen vastaan ja näytti siltä, että aikoo kätellä. Hän oli erittäin valmis täyttämään toiveeni riihikauluspaidasta, rupatteli ja katsoi silmiin.
Herranen aika, ajattelin, onko mulla naamassa jotain? Epäilin myyjän luulevan minua joksikin tutukseen tai joksikin muuksi kuin mitä olin - tavallinen nuori nainen.
Eikä laiteta tätä savolaisten hövelin käytöksen piikkiin. Ei se sitä ollut, vaan järkyttävän hyvää asiakaspalvelua. On niitä nimittäin Kuopiossakin paikkoja, joista haluaa rynnätä ulos anteeksi pyydellen.
Hyvästä palvelusta pyörryksissä poistuin liikkeestä lahjapaita paketoituna ja oivallusta rikkaampana. Ai, tältä tuntuu hyvä asiakaspalvelu. Ihan kuin olisi saanut uuden ystävän, sellaisen, joka haluaa minulle hyvää. Teki muuten vaikutuksen, kun muistan sen vieläkin. Paidasta ei ole jäljellä nappiakaan.
Siltä kai asiakaspalvelun pitäisi tuntua, että asiakaspalvelutehtäväänsä tekevä haluaa minulle hyvää. Hän haluaa, että sopiva paita, mieleinen annos, aika lääkärille, sopivat kesäkukat ja oikea pysäkki löytyvät. Hyvä asiakaspalvelija haluaa aidosti auttaa minua ostamaan ja myydä minulle sen riihikauluspaidan.
Sittemmin olen huomannut, että iän myötä palvelu paranee. Havaintoni on ehkä väärä. Parantunut palvelu ei johdukaan harmaista vaan on nuorten työntekijöiden ansiota. Missään ei ole niin ystävällistä ja vilpittömästi yrittävää asiakaspalvelua kuin opetusravintolassa.
Kuinka moni uskaltaa kysyä pääkaupunkiseudulla neuvoa bussikuskilta? En minä ainakaan. Jotkut ovat sitä mieltä, ettei kuljettaja edes ole asiakaspalvelutehtävässä. Jo poistetut Keskustelu kuljettajan kanssa kielletty -kyltit tuntuvat olevan edelleen voimassa.
Niinpä puhuva bussikuski on Suomessa uutisen paikka. Yle teki jutun Lahden seudulla työskentelevästä Pentti Attilasta, jolle tulvii hyvää palautetta iloisuudesta. Bussikuski kiittää asiakkaita ja toivottaa heille hauskaa päivää.
Niin helppoa se on.