Taivalkosken seurakunnan Facebook-päivitys aprillipäivänä, joka sattui pääsiäispäivälle, saattoi saada muutaman seurakuntalaisen hieromaan silmiään.
– Päivitys herätti selkeästi ajatuksia ja hyvin pitkälti positiivisia sellaisia. Päivitykselle tuli hyvin jakoja ja tavoitettiin melko laaja kävijäkunta sillä, Taivalkosken seurakunnan seurakuntapastori Matias Muhola kertoo.
Muholan mukaan huumorin ottaminen työvälineeksi ei saanut aikaan negatiivisten palautteiden ryöppyä, vaikka vastaavanlaisia päivityksiä ei ole totuttu näkemään kyseisen seurakunnan sivuilla.
– Tuli vain yksi selkeästi kriittinen palaute, jossa ei pidetty hyvänä sitä, että aletaan päivittää aprillipiloja, Muhola kertoo.
Taivalkosken seurakunta ei suinkaan ollut ainoa seurakunta, joka pilaili aprillipäivänä uskon asioilla. Esimerkiksi Vantaalla Vantaankosken seurakunta viritti kirkon muuriin ison lakanan tekstillä "Jeesus on kuollut! Aprillia!".
Puolestaan Kirkko ja kaupunki julkaisi Facebook-sivuillaan kuvan älypuhelimella selfietä itsestään ottavasta Jeesuksesta ja tekstin ”Kun et postaa pariin päivään ja jengi luulee, että oot kuollut.”
Jeesus on siis huumorimiehiä, mutta saako Jessen vitseille nauraa?
Suomen evankelisluterilaisella kirkolla ei ole mitään sitä vastaan, että Jeesus heittäytyy välillä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa vitsikkäälle päälle, eikä vitseille ole juurikaan ohjeistusta.
– Meillä on tehty viestintäohjelma, jossa on tiettyjä periaatteita ja käytänteitä, mutta pääasiassa jokainen seurakunta toimii itsenäisesti ja omalla vastuullaan, kertoo Kirkon viestinnästä verkkoviestintäpäällikkö Lari Lohikoski.
Lohikosken mielestä kirkon tai yksittäisten seurakuntien viestintä ei eroa millään tavalla mitenkään muiden tahojen viestinnästä tai käytettävissä olevista keinoista. Peruskriteerinä on aina se, että viestinnän pitää olla kiinnostavaa.
– Ei paperinmakuinen viestintä kiinnosta ketään. Seurakuntien viestintä toimii samoilla lainalaisuuksilla kuin mikä tahansa muu viestintä. Huumori on yksi keino. Yksi keino voi olla se, että sisältö on muuten mielenkiintoista, Lohikoski huomauttaa.
Lohikoski huomauttaa, että juuri parhaiten huumori toimii, kun käytetään sellaista huumoria, joka on odottamatonta viestijältä.
Kuusamon kirkkoherra Taina Manninen ei peittele nauruaan, kun häneltä kysyy mielipidettä Taivalkosken seurakunnan aprillipilasta.
– Minä en nähnyt siinä mitään pahaa, ylähuulessa kyllä nyki. Se oli heidän juttunsa, mutta minusta huumori ei sinällään ole koskaan vaarallista, Manninen huomauttaa.
Manninen tietää, että riemun ja loukkaantumisen välillä on hienoinen raja, mutta ei usko kyseisessä tapauksessa olleen tarkoitus loukata ketään. Hänen mielestään seurakunta voi ja saa käyttää huumoria viestinnässään.
– Minusta huumori ei ole Jumalasta kaukana. Kyllä Jumala ymmärtää huumoria, Manninen uskoo.
Kuusamon seurakunta ei viljele omassa viestinnässään samalla tavalla huumoria, vaikkakin tuottaa somekanaviinsa erilaista sisältöä. Pääasiassa sisältö Facebookissa on tiedottamisesta, Instagramissa tapahtuma- ja tunnelmakuvia. Pääsiäisen someviestinnän Kuusamon seurakunta hoiti videolla, jolla kirkkoherra puhuu. Olisiko Kuusamossa voitu tehdä Taivalkosken kaltainen aprillipila?
– Ehkä en olisi lähtenyt sellaiseen tai minulle ei olisi tullut äkkikummasti edes mieleen tehdä sitä siinä kohdassa. Toisaalta, jos vaikkapa vappu sattuisi sopivasti, voisi jotain huumoria miettiä, Manninen miettii korostaen, että ei sinällään halua arvioida muiden seurakuntien tapaa viestiä.
Posion seurakunnan vs. nuorisotyönohjaaja ja lähetyssihteeri Ella Mourujärvi ei ole nähnyt kyseistä Taivalkosken seurakunnan päivitystä, eikä pysty arvioimaan sitä. Yleisesti hänen mielestään seurakunta voi käyttää huumoria, mutta sen kanssa on oltava varovainen.
– Huumori on vaikea laji. Se ei uppoa kaikkiin. Siksi me olemmekin aika maltillisia näiden asioiden kanssa, että ei tule mitään väärinkäsityksiä, Mourujärvi myöntää.
Sosiaalinen media on hiipinyt hiljalleen Jumalan huoneeseenkin, mutta seurakunnat hyödyntävät sitä hyvin kirjavasti.
– Kirjavuus näkyy siinä, että onko someviestintä sitä, että seurataan tapahtumia vai pyritäänkö tuottamaan jollakin tavalla sisältöä, joka voisi avautua laajemmin, Lohikoski pohtii.
Usein someaktiivisuus ja somesisältö on kiinni tekijöiden osaamisesta tai sen puutteesta. Sisältö on vaihtelevaa ja tekijänsä persoonan heijastamaa.
– Sanotaanko näin, että innostusta on paljon ja osaamistakin tänä päivänä. Kyllä siinä genressä ollaan aika aktiivisia, Lohikoski kertoo, että opetusta someviestintään kyllä on saatavilla, jos oppimishalua vaan löytyy.
Taivalkosken seurakuntapastori Muholan kertoma tukee Lohikosken kommenttia: sosiaalisen median käyttö on pitkälti kiinni jokaisen omasta kiinnostuksesta.
– Itselle on tullut koulutuksien kautta kiinnostus sosiaalisen median käyttöön seurakuntayössä. Toki meidän seurakunnassa on sellainen kannustava ilmapiiri siihen, että sosiaalista mediaa rohkaistaan käyttämään työvälineenä. Niin, että se on nimenomaan työväline, ei puuhastelukenttä.
Koillismaan seurakunnista Taivalkoski ja Posio käyttävät somekanavanaan Facebookia, Kuusamo myös Instagramia. Taivalkoski ja Kuusamo tekevät perinteisen sisällön lisäksi somevideoita. Posio lähinnä markkinoi tapahtumiaan ja tiedottaa tilaisuuksistaan.
– Monet muut seurakunnat ovat meitä askeleen edellä. Meidänkin olisi ehkä syytä miettiä näitä asioita tarkemmin, myöntää Posion seurakunnan vs. nuorisotyönohjaaja ja lähetyssihteeri Ella Mourujärvi.
Yksi esimerkki seurakuntien someviestinnästä ovat twaarnat. Ne ovat minisaarnoja, jotka on puristettu Twitter-muotoon eli 140 merkkiin.
Kesäkuun alussa arkkipiispan tehtävissä aloittava Tapio Luoma on erityisesti tunnettu twaarnaaja. Joka päivä minisaarnan viittaavaa Luoma twiittasi esimerkiksi 30.3. seuraavasti.
"Kiusaamisen, vihan ja väkivallan mitättömyys käy selvimmin ilmi, kun niiden keskellä kohdataan huolenpitoa, laupeutta ja rakkautta."
Ensimmäiset twaarnat ilmestyivät Twitteriin nelisen vuotta sitten, mutta niitäkin tehdään seurakunnissa hyvin erilaisella aktiivisuudella. Esimerkiksi Taivalkosken seurakunta julkaisi ensimmäiset twaarnansa pääsiäisen aikaan.
– Kun katsotaan minkä verran ihmiset ovat tykänneet näistä ja jakaneet näitä, niin aika samantyyppinen vastaanotto näillä on kuin vähän pidemmillä Facebookissa julkaistavilla teksteillä, Muhola kertoo.
Analysointia twaarnojen tavoittavuudesta tehdään pidemmällä aikavälillä, mutta Muhola uskoo twaarnoilla tavoitettavan erilaisia somekäyttäjiä.
Selkeästi seurakunnatkin etsivät oikeaa tapaa tehdä somea. Aika moni seurakunta vaikuttaa tyytyvän siihen, että Facebook on sille tiedotuskanava. Pinnan alla voi olla myös epätietoisuutta siitä miten ja millainen painoarvo millekin asialle pitäisi antaa sosiaalisessa mediassa.
Esimerkiksi Kuusamon seurakunnassa somekäyttäytyminen on jatkuvan keskustelun alla.
– Nyt käymme keskustelua siitä, että meidän tulisi tehdä siinäkin toimintasuunnitelma, askelmerkit, että mistä asioista laitetaan, kuka laittaa ja mitä se on vuositasolla, Manninen pohtii.
Vaikka seurakunnilla on vapaat jalat temmeltää somekentällä miten tahansa haluavat, ei ylilyöntejä juurikaan satu.
– Ei ole ehkä niin, että kenelläkään olisi liikaa rohkeutta. Pikemminkin niin, että olisi hyvä, että tulisi ylilyöntejä. Se olisi merkki siitä, että on kokeiltu jotain, Lohikoski summaa.
– Pitäisi olla rohkeutta kokeilla ja pitää olla rohkeutta tehdä virheitä. Virheitä ei tarvitse pelätä, Lohikoski jatkaa.
