Kolumni

Jo­kai­nen on hyvä jos­sa­kin

Maailma on täynnä yritystrainereita ja henkilökohtaisen kehittämisen opastajia. Tavoitteena on työelämässä kehittyä tehokkaammaksi eli työteliäämmäksi ja innovoivammaksi eli kekseliäämmäksi. Henkilökohtaisen persoonallisuuden trainerit taas painottavat oman elämän hallintaa, tavoitteiden asettamista ja omien yksilöllisten voimatekijöiden kasvattamista.

Tavoitteena on korostaa sitä, että jokainen on hyvä jossakin ja näitä ominaisuuksia voi kehittää.

Nyt on vain jokaisen henkilökohtaisesti päätettävä tavoite, mihin suuntaan haluaa elämäänsä kehittää.

Vuosien vieriessä on yhä voimakkaammin oman henkilökohtaisen mukavuusalueen keskiöön nousemassa laiskottelu, tai ainakin pääsy elämäntilanteeseen, jossa voisin täysimittaisesti hyödyntää ja kehittää tätä omaa vahvuuttani.

Koen, että yhteiskunnassa vallitsevan yleisen näkemyksen ja henkilökohtaisten tavoitteideni välillä on ristiriita. Valitettavasti yhteiskunnalliset tavoitteet painavat enemmän ja minunkin täytyy sopeutua kehittämään itseäni tehokkaammaksi ja luovemmaksi.

Erityisesti korostetaan sosiaalista kykyä. Menestyäkseen työelämässä on oltava itsevarma ja verkottuva. Jonkinlainen tutkimus kertoi juuri, että johtajiksi valikoituu henkilöitä, jotka ovat ylivertaisia sosiaalisilta taidoiltaan, tyhjänpäiväisiä hölöttäjiä siis, noin koillismaalaisittain sanottuna. Samainen tutkimus toteaa jatkossa, ettei näistä sosiaalisesti ylivertaisista ole toimimaan johtajina tosipaikan tullen, koska he pyrkivät päätöksissään miellyttämään kulloistakin juttukumppaniaan.

Niin tai näin. Itsekseen jurottaminen ei ole suotavaa. Menestyäkseen on puhuttava, muutenkin kuin humalassa. Taito, jonka yleisesti katsotaan olevan y-kromosomin omaavilla kantasuomalaisilla vaillinaisesti kehittynyttä, paitsi savolaisilla.

Pyrinkin siis kehittämään itseäni tällä osa-alueella. Machoilevaan koillismaalaiseen miehenkuvaan (Jenni Janatuinen; Miehenkuva) sopivasti aloitin varsin korkealta. Otin Kiimingistä kyytiini kaksi liftaria. Nuoret miehet osoittautuivat olevan matkalla Kuusamoon, ja koska ilta jo painoi päälle, oli tarjoamani kyyti tervetullut.

Kaksi nuorta ulkomaankieltä puhuvaa miestä, iltaöinen maantie ja rinkkojen myötä ahtaaksi supistunut elintila. Siinäpä haastetta.

Keskustelu eteni takellellen, hiljalleen vetreytyen. Selväksi tuli, että pojat opiskelevat huonekalusuunnittelua, toinen on ollut aiemminkin Suomessa. Kehuimme Suomen armeijan ja kertasimme yhteistä historiaa Neuvostoliiton naapurustossa ja pohdimme kuuluuko Kuusamo Lappiin vai ei.

Kehittämistavoitteeni tällä saralla onnistui vähintäinkin tyydyttävästi, sillä jäädessään etsimään teltanpaikkaa Kuusamon keskustasta he luovuttivat minulle perinteisiä tsekkiläisiä pastilleja, kokonaisen pussillisen ja toivottivat hyvää elämää ja onnistumisia urallani. Minä vastaavasti toivoin heidän selviävän Karhunkierroksen rasituksista ja toivoin heidän näkevän retkellään runsaasti villieläimiä.

Seuraavaksi voinenkin palata jälleen kehittämään henkilökohtaisen mukavuusalueeni keskiöön kuuluvia asioita. Niitä, missä koen olevani aina hyvä ja saavani jatkuvasti onnistumisen tunteita.