Perämetsien mies silmäsi joulukiireiden lomassa keittiönsä seinässä riippuvaa kalenteria. Siihen oli joulukuun yhdeksännentoista päivän nimipäiväsankariksi merkitty Iisakki.
Iisakista kalenterintutkijan muistot palasivat kunnianarvoisaan, jo ajat sitten manalle menneeseen kansakoulunopettajaan.
Kuutisenkymmentä vuotta sitten opettaja kertoi oppilailleen vanhan testamentin Iisakista ja hänen vanhemmistaan, patriarkka Aabrahamista ja tämän Saara-vaimosta.
Erityisen kirkkaana Perämetsien miehen mieleen jäi opettajan tarina Saarasta, joka 90 vuoden korkean iän saavuttaneena oli menettänyt uskonsa oman lapsen saamiseen. Saatuaan kuulla Jumalan antaman lupauksen lapsen syntymästä hän oli vain naurahtanut.
Opettaja selitti silmät ymmyrkäisinä tarinaa kuunteleville alakouluikäisille oppilailleen, että naurahdus ilmensi Saaran heikkoa uskoa Jumalan kykyihin laajemminkin.
Arvellen oman kristillisen uskonsa jopa Saaran uskoa heikommaksi Perämetsien mies kaivoi kirjahyllystään vuosikymmenten varrella kuluneen vihkiraamattunsa ja ryhtyi tarkemmin tutkimaan kaikkiviisaan kansakoulunopettajansa tulkintaa Saaran naurusta.
Tutkimuksissaan Perämetsien mies päätyi yllättävään havaintoon. Hän totesi, että ensimmäinen naurahtaja jumalalliselle ilmoitukselle lapsen tulevasta syntymästä vanhan testamentin todistuksen mukaan olikin Aabraham. Näin ollen Saara omalla naurahduksellaan vain toisti laajalti kunnioitetun patriarkka-miehensä epäilyä ilmoituksen todenperäisyydestä.
Tässä voi kuitenkin lisäksi todeta, että Saaran epäusko säilyi vielä pitkään. Jumalan ilmoituksen mukaisesti Saara synnytti pojan, joka sai nimekseen Iisak. Äiti nimittäin pelkäsi tulevansa naurunalaiseksi ympäristön pohtiessa ikänaisen synnytykseen liittyviä asioita.
Tässä yhteydessä Perämetsien mies ryhtyi vielä pohtimaan vihkiraamatussaan esiintyvää alaviitettä, jonka mukaan hepreankielinen nimi Iisak tarkoittaa ”hän nauraa”. Lieneekö asian laita loppujen lopuksi niin, hän päätteli, että Aabrahamin ja Saaran naurut olivat jotenkin vain vähäpätöistä naureskelua verrattuna Iisak-pojan tulevaan ilonpitoon.
Tarinan jatkosta nimittäin tiedämme, että Jumala vielä koetteli Aabrahamia vaatimalla Iisak-poikaa polttouhriksi. Isä alistui ja ehti jo sitomaan poikansa roviolle, kun Jumala perui vaatimuksensa, joka osoittautuikin lopulta aidon uskon ja kuuliaisuuden koetinkiveksi.
Tätä Iisak-pojan täpärää pelastumista isänsä ja Jumalan totisessa leikissä varmaankin voidaan pitää osoituksena nimen merkityksen käymisestä toteen. Aabrahamin poika ”Hän nauraa” olikin loppujen lopuksi se, joka viimeksi nauroi. Kaiketi hän sai jo uhrialttarilta vapautumisestaan kelpo syyn nauramiseen. Iloista profetiaa vahvisti sittemmin vielä hänen pysyvä onnensa sekä raha-asioissa että rakkauselämässä, jotka jatkuivat aina siihen saakka, kun hän oli saanut kyllikseen elämästä.
Lienee lopuksi syytä toivottaa samanlaista pysyvää onnea ja siitä seuraavia reheviä naurun hetkiä joka Iikalle ja Iisakille heidän viettäessään tänään alkuperäistä nimikaimaansa seuraten juhlapäiväänsä.