Kolumni

Jouni Alavuotungin kolumni: Kun pohjalaismies lähti rakentamaan tulevaisuuttaan Amerikkaan 1900-luvun alussa

-
Kuva: Mikko Halvari

Antti Tuurin romaanisarja kauhavalaisesta Jussi Ketolasta on huikaiseva kertomus elämän suurista rajapyykeistä 1900-luvun alkupuolen kuohuvassa maailmassa.

Tulevaisuuttaan rakentava parikymppinen pohjalaismies lähtee vuosisadan alussa Amerikkaan rahaa tienaamaan. Calumetin kuparikaivosten kautta hän kulkeutuu New Yorkin pilvenpiirtäjien rakentajaksi. Kapitalistisen järjestelmän vaatimuksia seuraten hän luovuttaa työpanoksensa käyvästä hinnasta työnantajalleen saaden maailmalta palkan ohella päähänsä sekalaisen annoksen teosofiaa ja sosialismia.

Näillä eväillä rauhan asialle omistautunut kolmikymppinen Jussi palaa kotipitäjään perustamaan perhettä ja rakentamaan omaa tupaa.

Haave itsellisestä elämästä viivästyy. Sisällissodan syttyessä Suomessa aseista kieltäytyvä aatteen mies otetaan pakolla valkoiseen armeijaan ruumiiden kerääjäksi Tampereen taisteluihin.

Runsaan vuosikymmenen kuluttua haave perheonnesta kotipirtissä saa uuden kolauksen. Lapuan miehiä naapuripitäjästä tulee kylään toteuttamaan kansan oikeuskäsitystä johtajansa Vihtori Kosolan käskystä. He kuskaavat kommunistiksi tiedetyn Jussin ”ikitietä” pitkin itärajalle passittaen pahoinpitelemänsä avojalkaisen miehen alushoususillaan Neuvosto-Karjalan syyssateiseen korpeen.

Kohtelusta hän saa ensituntuman aikakauden suurmiesideologiaan. Tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa.

Neuvostomaassa nelikymppiseksi ehtivä Jussi asettuu intomielisten amerikansuomalaisten sosialismin rakentajien kolhoosiin. Muutaman vuoden siellä työskenneltyään ja uuden perheen perustettuaan hän kokee tuulen kääntymisen Stalinin valtakunnassa. Aiemmin tervetulleet toverit ovatkin siellä nyt vakoojia ja sabotöörejä, jotka tulee pikaisesti eliminoida.

Puhdistus vie ensin Karjalan suomalaiset johtajat, pian myös Amerikasta tai suoraan Suomesta saapuneet tavalliset työläiset. Jussi pääsee todistamaan kuusivuotiaan poikansa pään murskaamisen kiväärinperällä kotikolhoosin pihalla sekä kolhoosin väen teloituksen joukkohautaan. Sinne myös päähän ammuttu vaimo putoaa hänen viereltään.

Koettuaan lisäksi monia arkisempia kauheuksia Jussin onnistuu paeta Karjalan korpien kautta Suomeen. Yön pimeydessä hän saapuu kotiinsa Kauhavalle. Isäntänsä tunnistava vanha koira ja talon emännyyttä järkevästi hoitava vaimo toivottavat hänet tervetulleeksi. Näin elämä uuden päivän kirkastamassa Ketolassa palaa uomiinsa.

Jussin vuosikymmeniä elättelemä haave perheen kasvattamisesta ja itsellisestä elämästä omassa tuvassa näyttää lopulta tulevan todeksi.

Antti Tuurin tajua historian suurista linjoista ei voi olla ihailematta. Muutamin varmoin vedoin hän piirtää Jussin koko laajan elämänpiirin.

Kuvaan kuuluu vuosisadan alun kapitalismi kaivoksineen ja pilvenpiirtäjineen sekä työväen asema sen erilaisissa äärioloissa. Uskottavana piirtyy lukijan eteen ääriviiva myös kapitalismin vastapoolina syntyneestä kommunismista. Suurine lupauksineen se vetää huomaansa utopiaan uskovaa työväkeä, joka joutuukin johtajansa pyörittämään lihamyllyyn.

Kauhavalainen Jussi Ketola on yksi harvoista onnistujista tässä illuusiottomassa maailmassa.

Sen pakkovallan leimaamat ääripäät läpi käytyään romaanihenkilö päätyy kotipirttiinsä, jota aikakauden synkät varjot eivät ole kyenneet tuhoamaan.

Onneksi romaanisarjan kirjoittaja osaa kuvata maailmansa synkät varjot hyväntahtoisella huumorilla, joka tekee lukukokemuksesta valoisan.

Sama valo sallii lukijan pohtia myös nykyisellä taivaanrannalla kohoavien uusien pilvien ominaislaatua.

Kirjoittaja on Kuusamo-opiston entinen rehtori.