Suomalaisessa nimipäiväkalenterissa 25. syyskuuta on omistettu Kullervolle. Nimi ei liene aivan yleisimmin käytettyjä suomalaisia miehennimiä. Eikä syyttä.
Suomen kansalliseepoksessa Kalevalassa Kullervo Kalervon poika, ”sinisukka äijön lapsi” esiintyy traagisena ja jopa kolkkona sankarihahmona. Kun Untamo katkeran veljesriidan päätteeksi surmaa veljensä Kalervon perheen, jää äitinsä kohdussa sikiävä Kullervo isänsä ainoana jälkeläisenä vanhaan kotiin muistuttamaan tuhotun perheen murheellisesta menneisyydestä.
Heti syntymänsä jälkeen poika osoittautuu voimiltaan poikkeusihmiseksi. Kolmen päivän iässä hän katkoo kapalovyönsä, ja Untamo arvelee saavansa Kullervosta kelpo orjan talon töihin.
Toisin kuitenkin käy. Yli-inhimillisillä voimillaan Kullervo tärvelee kaiken mihin setänsä osoittamissa töissään tarttuu, rikkoo veneen, tuhoaa nuotan ja polttaa kaskessa parhaat tukkipuut.
Untamo saa syyn otaksua, että Kullervo tulee ajan mittaan kostamaan perheensä tuhon ja päättää tappaa pojan. Hän ei kuitenkaan onnistu tappoaikeessaan, ei roviolla polttamalla eikä tammen oksaan hirttämällä.
Untamo myy vaarallisen kiusankappaleen orjaksi seppä Ilmariselle. Tämän pahansisuinen emäntä panee pojan paimeneen antaen evääksi limpun, jonka sisällä on kivi. Kun Kullervo ryhtyy leikkaamaan leipää, katkaisee hän puukkonsa terän menettäen ainoan perinnön isältään. Kostoksi Kullervo noituu paimentamansa karjan susi- ja karhulaumaksi, joka raatelee häntä kaltoin kohdelleen emännän hengiltä.
Tekonsa seurauksia korpeen pakeneva Kullervo saa kuulla perheensä olevankin edelleen hengissä ja elävän piilopirtissä Lapin rajamailla. Hän löytää perheensä, mutta saa kuulla vanhemman sisaristaan marjamatkalla kadonneen metsään.
Kotiin asetuttuaan Kullervo ryhtyy talon töihin. Voimiaan ylenmääräisesti käyttäessään hän kuitenkin jälleen epäonnistuu kaikessa mihin ryhtyy ja saa lopulta tehtäväkseen lähteä keräämään veroja. Paluumatkalla hän kohtaa kauniin tytön ja viettelee tämän puheillaan ja rikkauksillaan. Pian kuitenkin selviää, että he ovat sisaruksia, jolloin neito hukuttautuu koskeen.
Masentuneena palaa Kullervo kotiinsa ja päättää lähteä kostamaan Untamolle. Kun hän kertoo suunnitelmasta perheelleen, muut perheenjäsenet äitiä lukuun ottamatta ilmoittavat, että he eivät tule kaipaamaan Kullervoa, vaikka tämä kuolisi sotatiellään.
Tarina etenee kuitenkin toisin: Matkallaan Kullervo saa viestejä omaistensa kuolemasta kotona, yhden toisensa jälkeen. Pitämättä tarpeellisena palata edes hautaamaan heitä Kullervo jatkaa kostoretkeään, joka päättyy Untamon suvun surmaan.
Retkeltä palatessaan Kullervo löytää kylmenneen kotinsa. Manalle mennyt äiti tosin toimittaa Kullervolle haudan takaa viestin, että talon koira on elossa ja kehottaa lähtemään sen kanssa saloille onnea etsimään.
Umpikujaan ajautunut Kullervo kuitenkin ratkaisee itse kohtalonsa ja päättää päivänsä syöksymällä miekkaansa.
Tarinan lukija ei voi olla tuntematta myötätuntoa Kullervoa kohtaan, joka on jäänyt rakkaudesta ja omien vanhempiensa neuvoista osattomaksi. Samalla todennetuksi kuitenkin tulee myös se, että Kullervon edustama raaka voima yhdistettynä kostonhimoon ei voi toimia yhteiskuntaelämän kestävänä periaatteena.
Lieneekö tarinaan sisältyvä syvä tragiikka syynä myös Kullervo-nimen suhteelliseen harvinaisuuteen suomalaisten miesten nimenä?