Herätys puoli seitsemältä, aamujumpat, kahvi ja aamuklassinen. Viiden viikon joutilaana olo päättyi ja vaihtui työläisen arkeen yhtä aikaa koululaisten kanssa.
Loma näyttää täyttäneen tehtävänsä. Rentoutuneen stressitasoa ei nostanut edes se seikka, että töihin palatessa huomasin tulleeni töihin päivää liian aikaisin. No, onpa sekin vapaapäivä vielä edessä päin.
Mennyt loma oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että jätimme varsinaisen, suuren mittakaavan kesälomamatkan tekemättä. Sen sijaan teimme lyhyitä reissuja lähialueilla ja mökkeilimme kotikunnassa. Ei ollut stressiä siitä, kuinka pakata autoon viikkojen varusteet lapsille ja aikuisille siten, että koiratkin mahtuvat kyytiin.
Tuli huomattua, että oma kotikin on ihan mukava lomanviettopaikka. Ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, vaan kotoa käsinkin keksii monenlaista tekemistä. Kotona on kiva olla joutilaana.
Lomailijatyypeistä kuulun ehdottomasti joutenolijoihin. Lomaohjelmaa ei suunnitella kuukausia etukäteen sekuntikello kädessä, vaan ohjelma muotoutuu lomalla paljolti sen hetkisen fiiliksen mukaan.
Loma ei ala kodin suursiivouksella, kaappien inventoinnilla ja viemärien puhdistuksella. Lomalla ihmetellään maailman menoa hiukan sivusta, suodattavat lomalasit silmillä. Toki lomalla voi puuhastellakin jotakin, mutta varottava on, ettei lipsahda työn puolelle.
Joillekin joutenolo on vaikeaa, jopa mahdotonta. Liekö sekin siis taitolaji. Teologi Jaakko Heinimäki on kirjoittanut jalosta joutilaisuudesta, taidosta olla tekemättä mitään. Jalo joutilaisuus on hänen mukaansa luovuuden edellytys. Joutilaisuus ei edellytä mietiskelyä, vaan sitä voi tehdä missä vain – laiturin nokassa, mustikkametsällä tai omalla kotisohvalla.
Jouten on ihana olla, ainakin jonkin aikaa. Aikansa lomailtua rutiinit alkavat kuitenkin taas houkuttaa. Sitä huomaa, että aikataulutetusta arjesta löytyy jotakin hyvääkin. Ja ainahan on seuraava loma, jota odottaa.
Helena Matila