1950-luku oli Kuusamossa toimeliasta aikaa. Rukan rakentaminen alkoi 1954, Karhunkierros merkattiin 1955, Oulangan kansallispuisto perustettiin 1956, Kuusamon kosket suojeltiin ja pitäjä sai oman vaakunan 1959.
Näitä merkkipaaluja ja jälleenrakentamista muistellaan Kainuun ammattiopistolla ensi viikon maanantaina.
Toisen vuodenlähihoitajaopiskelijat ovat järjestäneet jo pidemmän aikaa projektityönä juhlavaa tanssi- ja yhteislaulutapahtumaa.
– Tapahtuma on suunnattu maan rakentajille ja siinä mukana olleille. Tapahtuman nimi on täydet sata täynnä toivoa, kertoo Jessica Tyni.
Kutsuttuina on muun muassa vanhusyksiköiden ja ryhmäkotien väkeä, mutta kaikki ovat tervetulleita ja pääsy on vapaa. Ainakin 80 henkeä uskotaan tulevan paikalle.
Yhteistyökumppaneitakin on löytynyt monia. Tapahtumaa ovat olleet tekemässä Pitkäsen maalaisjuustola, Kuusamon senioritanssijat, Kuusamon harmonikkakerho ja Vanhassa vara parempi -hanke, sekä koko koulun väki.
– Ohjelmassa on tanssia, jota vetävät senioritanssijat. Juhlakahvittelut tarjotaan. Juontajina Tiian (Pesonen) kanssa kerromme miten Suomi lähti rakentumaan.
– Kerromme merkittävimmät tapahtumat Kuusamosta. Arvostamme paljon sitä työtä, Pesonen sanoo.
Lähihoitajaopiskelijoiden kymmenen nuoren naisen ryhmästä lähes kaikki ovat löytäneet kesätöitä. Tulevaisuuden suhteen hieman huoltakin on ilmassa.
Ammatillisesta koulutuksesta on leikattu ja se tuntuu konkreettisesti naisten opinnoissa.
– Vähän huolestuttaa. Olemme joutuneet opiskelemaan kolmosvuotisten kanssa, koska se on halvempaa. Työssäoppimisia on aikaistettu ja tahti on kiireellisempi. Itsenäisen opiskelun määrää on lisätty, Pesonen sanoo.
Tapahtuma on toteutettu osana yrittäjyyskurssia. Sodan jälkeisen ajan lisäksi nuoret ovat oppineet yhteistyön merkitystä ja projektityöskentelyä.
– Tähän on tullut muitakin aloja kuten raksapuoli ja matkailupuoli, oikeastaan koko koulu.
– On hienoa järjestää arvokas ja juhlava tilaisuus Kuusamon rakentajille, sanoo opettaja Jaana Mustonen.
Täydet sata täynnä toivoa -juhla Kainuun ammattiopistolla Kuusamossa 10. huhtikuuta 14-16. Parturi-kampaajaopiskelijat tekevät kampauksia juhlaväelle, aika pitää varata etukäteen.