Alakerta |Helena Matila / helena.matila@koillissanomat.fi
Juttelin taannoin koulumaailmassa työskentelevän tuttavan kanssa. Hän kertoi haaveilevansa rohkeudesta muuttaa omaa ja oppilaidensa työympäristöä. Että uskaltaisi nakata pulpetit menemään ja muuttaa luokkahuonetta elävämmäksi, paremmin erilaiseen oppimiseen ja toimintaan sopivaksi.
Oppilaita kun on niin erilaisia ja oppimistapoja yhtä monta. Kaikki eivät opi paikallaan istumalla, luokan edessä puhuvaa aikuista kuuntelemalla. Yksi vaatii oppiakseen liikettä ja tekemistä, toinen ääntä tai vastaavasti rauhaa ja hiljaisuutta, kolmas oppii parhaiten näköaistin avulla.
Muuttuva maailma muuttaa myös ihmistä, lasta ja nuorta. Alati nopeutuva ympäristö muuttaa tapaa, jolla lapsi käyttäytyy, hahmottaa ympäristöään, oppii ja käsittelee tietoa. Tämä pitää koulunkin huomioida.
Mikä sen estäisi, näiden haaveiden toteen panemisen? Opetushallitus ei vaadi pulpetteja, saatikka kirjoja, läksyjä tai edes kokeita. Opettaja voi hyvin pitkälle muokata opetustaan, opetusmenetelmiään sekä -ympäristöään parhaaksi katsomallaan tavalla.
Vastaavanlaisia haaveita on ollut muillakin opettajilla. Oppilaille on muun muassa annettu jumppapalloja istuimiksi. Pieni liike takamuksen alla on auttanut nuoria keskittymään.
Aiemmin syksyllä turkulainen Maarit Korhonen nousi julkisuuteen opettajana, joka sanoi hyvästit pulpeteille. Yhdessä oppilaidensa kanssa hän nakkasi pulpetit menemään ja kantoi luokkaan sisään sohvia, keinu- ja säkkituoleja, toimistotuoleja ja-pöytiä. Oppilaat olivat innoissaan. Ja niin myös opettaja.
Kirjoittamassaan Herää, koulu! -pamfletissa Korhonen ihmettelee, miksei koululaitos muutu, vaikka maailma sen ympärillä muuttuu raketin nopeudella. Koulusysteemi on ollut 300 vuotta sama, lähtien Euroopan teollistumisesta. Silloin haluttiin ihmisiä, joilla on kaunis käsiala, laskutaito ja lojaaliutta auktoriteetteja kohtaan. Liikaa ei saanut oppia, ja näin on edelleenkin, Korhonen kärjistää.
Korhonen näkee muutoksen tarvetta sekä opetussisällöissä, opetusmetodeissa että koulurakennuksissa. Hänen mielestään pakollisia opetussisältöjä pitäisi olla vähemmän. Jopa puolet nykyisistä pakollisista sisällöistä voisi muuttaa vapaaehtoisiksi. Pakolliset oppiaineet turvaisivat yleissivistyksen, ja vapaaehtoiset perustuisivat lapsen intohimoon tai mielenkiinnon kohteisiin.
Itse en näin synkkänä koe nykyistä koulumaailmaa. Paljon on muuttunut ja parempaan suuntaan mennään koko ajan. Opettajat ovat ammattitaitoisia ja työlleen omistautuneita. Siinä olen kuitenkin samaa mieltä, että erilaisuutta tulisi koulumaailmassa pystyä tukemaan vielä nykyistä enemmän. Samanlaisuuden muotti ei saisi olla liian tiukka, vaan pitäisi voida hyväksyä erilaisuus niin oppimisessa kuin luonteessakin.
Jokainen lapsi oppii. Älykkyyttä on monenlaista ja jokaisella on lahjakkuutensa. Juuri oman lahjakkuuden löytämisessä tulisi koulun antaa tukea ja kannustusta.