Alakerta | Juhani Eskola / juhani.eskola@koillissanomat.fi
Ei ne nykyajan nuoret tee muuta kuin laiskottelevat.
Lapset ovat muuttuneet, eivät ne ole enää kiinnostuneita liikunnasta. Toista se oli meidän nuoruudessa, kun kouluun juostiin mennessä 15 kilometriä ja hiihdettiin sama matka takaisin – kesät talvet.
Aikuiset ovat oppineet torumisen taidon vuosien saatossa. Kohteena ovat olleet erityisesti lapset, varsinkin toisten lapset.
Jututin taannoin Taivalkoskella niin lapsia kuin aikuisiakin liikuttavaa Kai Wemania. Hänellä oli päinvastainen näkemys lasten aktiivisuudesta kuin monella muulla. Hänen mielestään lapset kyllä liikkuisivat enemmän, jos mahdollisuuksia ja tarjontaa olisi monipuolisemmin.
Näkemys on mielenkiintoinen.
On totta, että aikuisten pitää ottaa vastuuta lapsesta. Mutta onko lasten liikunnanhalun väheneminen sitten harhakuvitelma?
Ei ehkä täysin, mutta kyllä lapset näyttävät ainakin kaduilla olevan edelleen yhtä vikkeliä liikkeissään kuin aiemminkin.
Kannattaa muistaa, että liikkumisella ja urheilulla on tänä päivänä yhä enemmän kilpailijoita.
Television lisäksi nyt myös tietokone haluaa osansa lasten ajasta.
Mitä enemmän lapsella ja nuorella on kilpailijoita liikkumiselle, sitä useammin hän jättää liikkumisen väliin.
Ja jos liikkuminen ei ole sitä mieleisintä laatua, yhä useammin lapsi valitsee sen passiivisemman vaihtoehdon – sellaisen joka on mukavaa.
Siksi olisikin tärkeää, että pienilläkin paikkakunnilla olisi runsaasti vaihtoehtoja eri liikuntamuotojen kesken.
Wemanin sanat – aikuisten tulisi tarjota enemmän vaihtoehtoja toimimalla itse vetäjinä – ovat viisaita.
On turha syyllistää lapsia, sillä heidän käytöksensä on usein vilpitöntä. He haluavat tehdä sitä, mistä tykkäävät ja osaavat ilmaistakin sen.
Voisiko aikuisten vanhempientaitoihin iskostaa yhdeksi kasvatuksen kulmakiveksi sen, että lapsen yhtenä kehityksen polkuna olisi liikunta?
On luonnollisesti outoa opettaa lasta liikunnan pariin, jos itse ei ole yhtään kiinnostunut liikkumisesta. Mutta senkin asian voisi kääntää siten, että vanhempi ajattelisi asian olevan lapsen parhaaksi ja kuuluvan kasvatusmetodeihin ja näyttäisi omalla esimerkillään mallia toimimalla vetäjänä.
Kyllähän suurin osa vanhemmista toivoo lapsensa lukevan koululäksynsäkin huolellisesti, vaikka itse ei nuoruudessaan olisi mikään luokan priimus ollutkaan. Samaa ajatusmaailmaa voisi toteuttaa myös lapsen liikkumiseen.