7-vuotiaana ensimmäisen kerran moottoripyörällä ajanut Jussi Välimaa käsittelee kaverin motocross-pyörää tottuneesti. Pitkä historia ja endurohistoria antavat varmuutta. On toukokuu ja ilma houkuttelee aikuisista miehistä kokoontuneen kaveriporukan ajelemaan Rovaniemellä. Pihatie, jolla Jussi ajaa on tuttu. Liiankin tuttu.
Ei tarvita kuin yksi pieni huolimattomuusvirhe.
Mutka menee suoraksi.
Jussi lentää 10 metrin matkan pää edellä kantoon.
Kuuluu kauhea rusahdus.
Kaksi minuuttia täydellistä pimeyttä.
Ensimmäisenä apuun ehtivä kaveri puistelee epäuskoisesti päätään.
– Eihän Jussille pitäisi sattua mitään tällaista, koska hän on ajanut enemmän kuin kävellyt, kaveri miettii.
Kaverin tekee pahaa, mutta hän vetää silti Jussin takaraivoon asti irti kuoriutuneen päänahan takaisin paikalleen.
Jussin silmät räpsähtävät auki.
– Älä Jussi nouse, älä Jussi nouse, apuun ehtinyt kaveri tyynnyttelee.
Kolme murtunutta niskanikamaa, kuusi murtunutta kylkiluuta, kaksi murskautunutta rintarangan nikamaa, yksi lantiorangan murskautunut nikama, kuoriutunut päänahka ja keuhkoa painava kylkiluu.
Lapin keskussairaalaan viedyn Jussin potilaskertomus oli karua luettavaa. Rovaniemellä jaloille ei anneta mitään toivoa. Mies lennätetään Oulun yliopistolliseen sairaalaan, jossa hänet leikataan.
– En muista siitä ajasta oikein mitään, mies kertoo nyt kotonaan Kuusamossa.
Lääkitys oli voimakas, ja Välimaa muistaa sairaalassaoloajastaan vain pätkän sieltä, pätkän täältä. Ensimmäinen kokonainen muistikuva on heräämöstä.
– Mietin, pystynkö enää liikkumaan normaalisti, vaikka lääkäri sanoi, että pystyn kävelemään. Sitä mietin, että pystynkö enää harrastamaan.
Välimaa kertoo 1,5 vuoden takaisista tapahtumista hyvin avoimesti.
– Ei siitä jäänyt mitään traumoja, mies vakuuttaa.
Vesi nousee silmiin, mutta ei putoa poskelle kyyneleeksi.
Pitää vastata puhelimeen.
Maastavetosarjat Jussi tekee 220 kilolla, penkkipunnerruksessa tangoissa on rautaa 150 - 160 kiloa ja kyykyt kyykätään 140 - 170 kilon painoilla. Kuntosali on paikka, josta Jussin löytää parhaiten vapaa-ajalla.
Entinen painonnostaja on nostanut rautaa 12-vuotiaasta parikymppiseksi kilpailumielessä. Lihamassan lisäksi muistona on kuusi Suomen mestaruutta ja yksi PM-hopea. 43-vuotias mies on jättänyt kilpalavat aikoja sitten, mutta harrastus on säilynyt.
–• Nyt alkaa olla sama fyysinen kunto kuin ennen onnettomuutta, Jussi kertoo.
Juuri hyvää fyysistä kuntoa on pitkälti kiittäminen siitä, että mies on tällä hetkellä täysin kunnossa. Ulospäin mistään ei huomaa, että vielä puolitoista vuotta sitten hän oli leikkauspöydällä.
– Oli niin hyvässä fyysisessä kunnossa, että se suojeli selkärankaa enemmältä. Jos ei olisi ollut lihakset suojelemassa, olisi edessä aika varmasti ollut halvaantuminen.
Hyvän fyysisen kunnon lisäksi tarvittiin siitä kuuluisaa suomalaista sisua.
– Kun jotakin alan tehdä, teen sen täysillä. En anna periksi.
Kaksi askelta heti leikkauksen jälkeen. Seuraavana päivänä viisi askelta. Sitten jo parikymmentä. Loppuviikosta Jussi soittaa iloissaan avovaimolleen Tiinalle: Nyt olen kävellyt jo osaston ympäri.
– Silloin viimeistään päätin, että nyt en ainakaan hidasta, vaan nyt kuntoutetaan siihen asti, mihin päästään.
Päähän on myös iskostunut lääkärin ohje: mitä nopeampaa alat kävellä, sitä nopeampaa toivut.
Ja sitähän Jussi teki. Hän pääsi lopullisesti sairaalasta pois kesäkuun puolessavälissä.
– Kotona ja kylällä tuli käveltyä aika paljon. Niskatuen kanssa nakuttelin siellä menemään.
Heinäkuun puolessavälissä hän meni ensimmäistä kertaa kuntosalille. Sinnekin aluksi niskatuen kanssa.
– Toki selkärangalla ei saanut tehdä aluksi mitään. Käsiä ja jalkoja pystyi jonkin verran tekemään. Kuntosalille pääsy oli omalle psyykelle tosi tärkeää..
Yksi viidestätuhannesta toipuu täysin vastaavanlaisesta onnettomuudesta. Näin Jussille totesi lääkäri, jonka luona hän kävi kontrollissa.
Jussi toipui täysin neljässä kuukaudessa. Viime vuoden lokakuussa hän oli jo takaisin työmaillaan kylmäkoneasentajana, vaikka yksi lääkäri oli povannut hänelle jopa vuoden sairaslomaa.
– Kyllä minä sen kuultuani ajattelin, että hohhoijaa. Minäkin kun olen tottunut aina liikkumaan.
Liikkuvainen mies ei vähentänyt vauhtia onnettomuuden jälkeen. Tallista löytyy yhä moottoripyöräkin, vaikka Tiina uhkasi onnettomuuden jälkeen, että talosta lähtee kaikki moottorikulkuneuvot.
– On onnettomuus kuitenkin tuonut harkintaa, mies myöntää.
Harkintaa kyllä, mutta muuten onnettomuus jätti vähäiset jäljet. Tapahtuma ei tule uniin, eikä Jussi surkuttele mennyttä. Silminnähden hyväntuulinen ja optimistinen mies tuntuu kuitenkin saaneen kaikesta tapahtuneesta lisää henkistä voimaa itselleen.
– Ei pidä jäädä laakereilleen makaamaan tai masentua tuollaisista asioista. Kun täällä kerran eletään, pitää sitten mennä täysillä eteenpäin.
Miten onnekkaana mies itseään pitää?
– Aika pirun onnekkaana!
– Minullekin on sattunut kaikenlaisia onnettomuuksia. Kaveritkin sanoivat, että nyt on viimeinen oljenkorsi käytetty.
Teksti: Terhi Marja-kangas.
Kuvat: Mikko Halvari
KS Fakta