Alakerta | Aleksanteri Pikkarainen / aleksanteri.pikkarainen@koillissanomat.fi
Aamuisen työmatkan radionkuuntelu sai taas helposti kiehahtavan vereni pulppuamaan ja paineet koholle. Noiduin mielessäni ja löin toosan kiinni.
Syynä olivat uutistenlukijan kertomat Brysselin EU-huippukokouksen tulokset. Kokouksessa oli määrä päättää EU:n kasvupaketista, jolla maanosamme eurostoliiton taloutta olisi taas tarkoitus elvyttää.
No, ilmeisesti paketista päästiinkin sopuun, mutta ei ilman Italian ja Espanjan rattaisiin heittämiä kapuloita. Maat nimittäin kiristivät muita EU-maita toteamalla, että he eivät kasvupakettia hyväksy, ellei maille luvata Kreikan tavoin pankkitukea, koska ilmeisesti kassa alkaa olla sen verran tyhjä.
Valtakunnan pääpopulisti Timo Soini puki uutisen Taloussanomissa kansankielelle mielestäni oivalla tavalla. ”Ei niin pahapäistä kakaraa löydy kaupan kassaltakaan, joka uhkaisi kaataa koko hyllyn jos ei saa jätskiä,” hän jytisi.
Pääministeri Jyrki Katainen puolestaan kiirehti ilmoittamaan, että Suomi on tyytyväinen saavutettuun sopuun euroalueen pankkien tukemisesta. Minä en ainakaan jumaliste ole tyytyväinen.
Nytkö tässä aletaan tukemaan sitten Italian ja Espanjan pankkeja? Katainen on jo Kreikan kaivoon heitetyistä rahoista puolen vuoden palkat kansalle velkaa.
Reilu vuosi sitten Katainen kehotti mediassa muistamaan summan 1,9 miljardia euroa. Tuo oli silloin summa, jolla Portugalin ja Irlannin talouksia oli tuettu. ”Lisävastuita ei voi tulla, koska emme jatkossa edes harkitse lainatakuiden myöntämistä ilman täysimääräisiä vakuuksia,” lupaili pääministeri tuolloin.
Nyt on selvää, että Suomen takaus- ja lainasitoumukset Euroopan velkakriisissä ovat jossain reilun 50 miljardin tasolla. Euroopan ahdinkoon syydetty summa on siis sama kuin valtion vuosittainen budjetti. Jokainen kansalainen maksaa kriisimaiden velkojen takauksia kevyellä kymppitonnilla.
Eikö tämä ala olla jokaiselle vähän tyhmemmällekin jo selvää, että Euroopan kriisimaiden tukeminen on loputon suo. Rahahana valuu täältä koillisylängöltäkin vuolaana jokena jonnekin kauas, mistä se ei varmasti edes ilmaan haihtuneena kesän sateena tule takaisin. Ei koskaan.
Vuonna 1995 etelän media syötti Suomen kansalle Euroopan unionin sinisen ja kultaisen värisen uistimen. Se roikkuu vieläkin poskessa kivuliaana, eikä pientä alamittaista Suomea taida kukaan laskea takaisin vapauteen.