Vasemmistoliiton paikallinen konkaripoliitikko Pentti Kyyhkynen epäili minun ja sitä myöten lehden suhtautuvan nuivasti SAK:n pullikointiin yhteiskuntasopimusneuvotteluissa. Eipä, Pentti, tulkintasi vallan vääräkään ole, mutta syynsä on kaikkeen.
Yrittäjäperheen lapsena minulla on iän kaiken sylettänyt SAK:n – erityisesti sen muutaman mahtiliiton – sekä suurtyönantajia edustavan EK:n tolkuttoman vahva asema suomalaisessa päätöksenteossa. Perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Ei siltä näytä, kun katsoo miten SAK kerta toisensa jälkeen pyyhkii hallituksella pöytää.
Viime vaaleissa vasemmiston kannatus (demarit + vasemmistoliitto) vajosi historiallisen alas. Kansan tahdon mukaisesti maahan muodostettiin perusporvarihallitus. Hallitus teki ideologisen pohjansa mukaisen hallitusohjelman, jota yrittää nyt toteuttaa. Paino sanalla yrittää, koska SAK kampeaa hallitusta polvilleen miten parhaiten taitaa. Onko niin, että Suomeen ei saa, eikä voi muodostaa porvarihallitusta, koska SAK ei siitä tykkää? Onko niin, että vaalituloksesta huolimatta Suomessa on tehtävä niin kuin SAK:n pari kolme mahtiliittoa käskee?
Etujärjestöjen tahdittamaa vallankäyttöä kutsutaan korporatismiksi. Korporatismissa valta valuu kansan valitsemilta päättäjiltä järjestöpomojen kabinetteihin.
Millä mandaatilla (oikeutuksella) SAK maata yrittää hallita? SAK:n Lauri Lyly sen paremmin kuin EK:n Jyri Häkämies eivät ole kansan valitsemia johtajia. Palvelualojen ammattiliiton (PAM) on SAK: suurin liitto. Sen vaaleissa äänesti 15,7 prosenttia jäsenistöstä eli 25 000 henkeä. Hallituspuolueita äänesti vaaleissa 1,7 miljoonaa suomalaista.
Etujärjestöjen mammuttimaisen vallankäytön ongelma on, että ne edustavat hyvin pientä osaa kansasta.
En pidä kaikista hallituksen päätöksistä, vaikka sen talouslinjaa olen varsin pitkälle valmis ymmärtämään. Esimerkiksi koulutukseen kohdistuvat leikkaukset sopivat huonosti siihen, että maamme voi palata kestävälle kasvu-uralle vain tekemällä parempia tuotteita ja palveluja. Suomi olisi keksittävä uudestaan.
Sipilän hallituksessa on silti ainakin se hyvä puoli, että uudistuksia vihdoin edes yritetään. Samaa ei voi sanoa kahdesta edellisestä hallituksesta, jotka pistivät silmänsä kiinni ja toivoivat hiljaa mielessään, että vanha maailma palaisi.