Alakerta | Suvi Peltola / suvi.peltola@koillissanomat.fi
Soitin eilen aamulla Mikko Nevalalle pyytääkseni haastattelua hänen syntymäpäivänsä johdosta. Ilokseni Nevala suostui (juttu sivuilla 6-7), vaikka oli keskellä keskeneräistä projektia. Mies nimittäin vastasi puhelimeen ystävänsä remonttityömaalta, jolla hän oli auttamassa.
Haastattelun myötä selvisi, että Nevala on lupautunut kantamaan kortensa kekoon monissa muissakin paikoissa. Hän muun muassa hiihtää joka aamu tarkastamaan ystävänsä virittämät ketun jalkanarupyydykset ja talkoilee johtamassaan Lämsänkylän Erämiehissä.
Oman arvionsa mukaan juuri avulias luonne nosti hänet ääniharavaksi viimeisimmässä Kuusamon Metsänhoitoyhdistyksen valtuustovaalissa.
Nevala on erinomainen esimerkki suuresti ihailemastani ihmistyypistä, heistä, jotka luonnostaan ja kaiken lisäksi mielellään pyrkivät auttamaan toisia. Samaan porukkaan kuuluvat mitä moninaisimmissa vapaaehtoisjärjestöissä toimivat aktiivit ja muut oman elämänsä maailmanparantajat.
Heistä löytyy muun muassa seurakunnista ja Punaisesta Rististä, mutta myös vähemmän itsestäänselvästi avustamiseen keskittyvien toimijoiden joukosta. Auttavaa kättä ojennetaan niin kylä- kuin urheiluseuroissa, samoin metsästys- ja kalastusporukoissa.
Mikko Nevalakin kertoi saaneensa aivan vastikään tekstiviesteillä kasaan yhdeksän moottorikelkkaa, kun eräs Lämsänkylän Erämies tarvitsi apua puun rankojen siirtämisessä metsästysmajalta kotipihaan.
Itse sain mahdollisuuden auttaa ystäviäni pari viikkoa sitten Pohjois-Suomen hiihtolomaviikolla. He olivat varanneet lomamökin Rukalta, mutta huomanneet vasta jälkeenpäin, ettei kyseiseen mökkiin saanut viedä koiria. Paikka vaikutti muuten mukavalta, joten lomailijat toivat koiransa minulle.
Satunnaisten koiranhoitokeikkojen lisäksi voisin hyvin kuvitella itseni emännöiväni esimerkiksi sijoituksessa eläviä löytöeläimiä. Voisin myös ulkoiluttaa vanhuksia tai käydä lukemassa heille muikkulehteä, ehkä jopa laulaa. Minun pitäisi vain tarttua toimeen, aivan kuten itse kunkin vielä epäröivän.
Toisten auttaminen ei ole 2010-luvun mediaseksikkäintä hommaa, mutta useimmiten vaivan arvoista. Auttamista arvostaa viimeistään siinä vaiheessa, kun itse tarvitsee apua.