Kahden lajin toivo tulee Tai­val­kos­kel­ta

Annamaija Oinas kilpailee viikonloppuna nuorten olympialaisissa.

Taivalkoskelainen Annamaija Oinas kisaa viikonvaihteessa nuorten olympialaisissa Sveitsin Lausannessa.
Taivalkoskelainen Annamaija Oinas kisaa viikonvaihteessa nuorten olympialaisissa Sveitsin Lausannessa.
Kuva: Pekka Aho

Taivalkoskelaisella Annamaija Oinaksella on viikonvaihteessa edessä talven ensimmäiset isot kilpailut. Oinas kuuluu nimittäin Suomen joukkueeseen nuorten olympialaisissa, jotka parhaillaan ovat menossa Sveitsin Lausannessa. Sotkamossa urheilulukiota käyvän 17-vuotiaan matka kohti Sveitsiä alkoi keskiviikkoaamuna.

– Kajaanista lennettiin tänne Helsinkiin. Ollaan täällä yötä ja jatketaan matkaa, Oinas kertoi puhelimitse keskiviikkoiltapäivänä.

Ensimmäistä lukiovuottaan käyvän Oinaan mielestä urheilun ja opiskelun yhdistäminen on sujunut hyvin.

– Ihan hyvin on mennyt. Onhan siinä tasapainoilua, että saa molemmat sujumaan.

Noin 10-vuotiaana mäkihypyn ja yhdistetyn pariin ajautunut Oinas ei ole asettanut Lausannen kisoihin itselleen sen kummempia tulostavoitteita. Kisat ovat urheilijan ensimmäiset kansainväliset koitokset tämän talven lumilla. Hetken pohdittuaan Oinas kertoo suurimpien tavoitteiden olevan ehkä yhdistetyn puolella. Viime kesänä Saksaan tehty kisareissu sujui hyvin.

– Siellä kisattiin yhdistetyssä Youth Cupia ja olin kahdessa kisassa kolmas.

Oinaksen valmistautumista Lausannen reissuun on häirinnyt pieni sairastelu. Kisojen alla urheilija kuitenkin vakuuttaa olevansa kunnossa.

– Tuossa uudenvuoden jälkeen olen ollut sairaana, mutta ehdin kuitenkin tänne reissuun. On ollut flunssaa ja poskiontelotulehdusta. Sain siihen antibiottikuurin.

Tyttöjen yhdistetty on nyt ensimmäistä kertaa mukana nuorten olympiakisojen ohjelmassa.

– Tosi siistiä päästä kisaamaan. Hienoa, että yhdistettykin on saatu mukaan.

Oinas on Lausannen kisoissa yhdistetyn puolella Suomen joukkueen ainoa tyttöurheilija. Mäessä Oinaan lisäksi kilpailee suomalaistytöistä Julia Tervahartiala. Tyttöharrastajien määrät ikäluokassa eivät ole kovin suuret.

– Minun ikäisissä ei hirveästi ole harrastajia. Nuoremmissa on jonkin verran, Oinas kertoo.

Oinas itse ajautui mäkihypyn ja yhdistetyn pariin kavereiden perässä.

– Nyt lähtee seitsemäs vuosi. Laskettelusuksilla aloiteltiin.

Hienoa, että yhdistettykin on saatu mukaan.

Lausannen kisat eivät ole tämän talven ainoa arvokisatapahtuma taivalkoskelaiselle. Nuorten maailmanmestaruuksista kilpaillaan nimittäin Saksan Oberwiesenthalissa helmi-maaliskuun vaihteessa. Oinas sai ensi kerran kokemusta nuorten MM-kisoista vuosi sitten Lahdessa.

– Se oli ihan mukava tapahtuma. Silloin kisat eivät menneet vielä kovin hyvin, Oinas muistelee.

Kotiseudullaan Taivalkoskella Oinas ehtii pistäytyä pidempien lomien aikana. Urheilijana pitemmän tähtäimen tavoitteet on asetettu kuuden vuoden päähän.

– Siellä pitäisi naisten yhdistetynkin olla ohjelmassa, niin olisi mukava olla mukana.

Fakta

Anna-Maija Oinas

Taivalkoskelainen 17-vuotias yhdistetyn ja mäkihypyn urheilija.

Edustaa Taivalkosken Kuohua.

Opiskelee Vuokatissa urheilulukiossa.

Valmentajat Mika Määttä ja Ilkka Luttunen.

Kilpailee nuorten olympiakisoissa Lausannessa yhdistetyssä lauantaina ja mäkihypyssä sunnuntaina.

Nuorten olympialaiset Lausannessa alkoivat 9. tammikuuta ja kestävät ensi viikon keskiviikkoon 22. tammikuuta saakka.

Nuorten olympialaisissa kilpailijat ovat 14-18-vuotiaita.

Suomen joukkueeseen Lausannessa kuuluu kaikkiaan 52 urheilijaa. Koillismaalaisseurojen urheilijoista on Oinaan lisäksi mukana Ruka Slalomin alppihiihtäjä Maisa Kivimäki. Suomen joukkueeseen kuuluu myös Vuokatti-Ruka Urheiluakatemiassa Kuusamossa opiskelevia lumilautailijoita.