Kävin äskettäin lomalla eteläisessä Ranskassa, jossa oli vielä lämmintä ja leppoisaa. Kuusamoon palatessa oli hieman sopeutumisvaikeuksia, kun lämpötilaero oli reilu 20 astetta kylmempään suuntaan ja vastassa räntäsade sekä karu paluu arkeen.
Ei vaiskaan, töihin oli kiva tulla, kun vastassa ovat mukavat työkaverit ja tiedossa hyviä juttukeikkoja.
Toimituksen vanhimpana minulle luonnollisesti lankesi Vanhusten viikon tapahtumien uutisointi. Kävin Taivalkoskella yhdessä ja Kuusamossa kahdessa tilaisuudessa. Maanantaina Kuusamossa järjestettiin seminaari, jossa näyttelijä Jaana Saarinen antoi ajattelemisen aihetta niin ikäihmisille kuin vähän nuoremmillekin. Lauantaina oli vuorossa ikämessut, joista Koillissanomilla oli oma osasto ja maanantain lehdessä juttu.
Taivalkoskella kävin kuuntelemassa terveyspsykologi Leena Pesälän ohjeita oman elämän eväiksi. Kaikissa näissä tilaisuuksissa päällimmäiseksi anniksi ja elämän ohjeeksi jäi, että vanhoja kaunoja, riitoja ja omia epäonnistumisia ei kannata raahata elämässään mukana. Paljon on kiinni myös omasta asenteesta. Kaikilla meillä on omat vaikeutemme elämässä, mutta oma asenne ratkaisee, pääsevätkö ne pesiytymään mielemme sopukoihin lopuksi elämää. Se ei kannata, sillä itse katkeruudestaan eniten kärsii.
Meillä kaikilla on yksi elämä, ainakaan muusta emme tiedä. Se on loppujen lopuksi lyhyt ja minua viisaampien neuvo on, että se kannattaa elää täysillä. Helppo sanoa mutta vaikeampi toteuttaa. Tiedän. Oma veljeni sai äskettäin täysin terveenä miehenä aivoinfarktin ja monen ihmisen elämä muuttui hetkessä. Hänen asenteensa on kuitenkin karehdittava, kun sanoi eilen puhelimessa, että pahemminkin asiat voisivat olla. Mies oli kuitenkin vielä viikko sitten teho-osastolla.
Ikämessuilla Kaarlo Mursu ja Seppo Riekki laulattivat runsaslukuista yleisöä. Pala kurkussa seurasin, kun jo pitkään ikään ehtineet ihmiset lauloivat hartaasti ja silmät kiinni Aavan meren tuolla puolen... Tuli mieleen, että mistä me haaveilemme ja miksi. Jostain saavuttamattomasta vaiko elämättömästä elämästä? Onhan ympärillä paljon hyvää ja kaunista. Pitääkö aina kaivata jonnekin muualle, missä juuri nyt itse on.
Myönnän, että elämä ei aina näytä meille valoisinta puoltaan. Elämä täällä Koillismaalla on jo ilmaston vuoksi paljon rankempaa ja vaativampaa kuin muutama tuhat kilometriä etelämpänä. Täällä sitä on kuitenkin aina eletty ja eletään vastakin.
Ranskan maalla kulkee kadulla iloisia ja huolettomia ihmisiä, mutta katukuvassa esiintyy toinenkin puoli. Siellä on kaduilla kerjäläisiä, joita ei Kuusamon katukuvassa näe. Onko kaikki asiat täällä sittenkään kovin huonosti? Omalla positiivisella asenteella ja yrittäjyydellä me etsimme leivän sieltä, mistä se on saatavissa. Me emme anna periksi, kuten Ranskan kerjäläiset ovat tehneet.