Kuusamossa Nuottatiellä sijaitsevan Koillismaan elinkeinojen kehittämisyhtiön Naturpoliksen tilat kerrostalossa ovat epäkäytännölliset.
Yhtiö hakeekin parhaillaan toimivampia tiloja lähinnä aikuiskoulutuskeskuksesta tai ammatti-instituutista, joiden kanssa yhtiöllä on jo muutenkin yhteistyötä.
Yhtiön hallituksen puheenjohtajan Jukka Kihlmanin mukaan nykyisiin toimitiloihin, jotka on remontoitu asuntolatiloista, on ensinnäkin vaikea löytää. Hissittömään taloon eivät liikuntavammaiset pääse tulemaan ja pysäköintitilat ovat mitättömän pienet.
– Tilakysymystä selvitellään parhaillaan ja asia selvinnee lähikuukausien aikana.
Naturpolis on ottanut uuden käytännön, jonka mukaan se raportoi neljännesvuosittain toiminnastaan: mitä on tehty ja mitä on saatu aikaan.
Kihlmanin mukaan sellaista palautetta on tullut, etteivät kaikki oikein tiedä mikä on Naturpoliksen tehtävä ja toiminnat ja mihin miljoonat liikkuvat.
– On myös tullut palautetta ettei toimitusjohtajaa oikein tunneta ja hän tuleekin tästä eteen päin jalkautumaan entistä enemmän suoraan yrityselämään.
Viime syksystä lähtien Naturpoliksen hallituksen puheenjohtajana toiminut Kihlman sanoo itselleen olleen yllätys, miten paljon yhtiö on saanut aikaan.
– Aloittelevien yritysten edustajien kannattaa pistäytyä täällä porinoilla. Asiantuntemusta löytyy. Vaikka itselläni on yritysmaailmatausta, sain täältä paljon tietoa, kun perustin omaa pientä yritystä.