Kaikki täytyy tilastoida. Kaikki täytyy ilmaista numeroina. Onpa kyseessä paikkakunnan lämpötila, väkiluku tai onnellisuus, niihin perehdytään mieluusti tilastojen avulla.
Ja miten mukavaa onkaan vertailla selkeistä numeroista, mikä on minkäkin kesäjuhlan kävijämäärä, ja vaikkapa se, mikä on paikalle saapuneiden keski-ikä. Mikähän lienee keskimääräinen kengännumero? Tai kuinka monella on sandaalit, kuinka monella lenkkarit?
Kaiken tämän voi tilastoida ja vilkaista pylväistä tai käyristä silmänräpäyksessä.
On mainiota, että monet suuretkin kokonaisuudet voidaan sulloa yhteen lukuun, joka on vertailtavissa viime vuoden tulokseen tai lukemaan toisella puolella maailmaa.
Harmi kyllä tilasto halutaan muodostaa välittämättä siitä, sopiiko aineisto tilastoitavaksi vai ei. Kaikkia elämänalueita ei voi ilmaista numeroin yhtä hyvin kuin lämpötilaa, vaikka sitä kovasti yritetäänkin.
Esimerkiksi onnellisuus. Miten sitä mitataan? Onnellisuusvertailuja laaditaan jatkuvasti, mutta ilman täsmällistä määritelmää ja mittaustapaa onnellisuuden vertaileminen on mahdotonta.
Aina jonkin mittaustavan voi toki keksiä, mutta toinen asia sitten onkin, antaako se asiasta luotettavan ja kattavan kuvan vai ei.
Tilastojen ihastelijoiden on hyvä kiinnittää huomiota myös siihen, että esimerkiksi tietyt koko Suomen asukkaita koskevat tilastot laaditaan rajallisen joukon perusteella.
Harvoin kyselytutkimuksiin vastaillessani huomaan ajatella, että saatan vastauksillani edustaa vaikkapa tuhansia muita suomalaisia. Minkälaisia vastauksia olenkaan muiden ikätoverieni tai naapurieni puolesta antanut!
Tilastot palvelevat tiedonjanoista kuitenkin pääsääntöisesti erinomaisesti. Kun aineisto on kunnollinen ja tilastoa tarkastelee huolellisesti, ongelmia ei pitäisi ilmetä.
Kaiken lisäksi tilastot ovat ajatuksia herättäviä. Miltä tuntuu huikea marjasato, jos sen mahtavuutta ei voi verrata mihinkään? Miten paljon voikaan nauttia lämpötilasta, jonka tietää ylittävän kuun keskimääräisen lukeman!