Alakerta | Kristiina Rauhala / toimitus@koillissanomat.fi
Jos kahvipöydässä loppuu juttu kesken, voi aina puhua koulusta. Kesälläkin. Vikaa löytyy ruuasta, rakennuksista, ainetarjonnasta, opettajista ja huonokäytöksisistä oppilaista. Harvoin muistetaan Suomen koulujärjestelmän hyvät puolet, ja jos niistä muistutetaan, ne ovat jotenkin vähäpätöisiä kaikkien ongelmien rinnalla. Koulussa tehdään hirveästi töitä itseä varten ja omaksi parhaaksi.
Itse aloitin koulun Afrikassa. Koulupuvuista oli tarkat säännöt, hiusten piti aina olla kiinni ja hiuslenkkien sävy sävyyn kouluvaatteiden kanssa. Eväät kiikutettiin kotoa ja muistan joitakin kavereita, joilla ei ikinä ollut syömistä mukana. Eivät he silti valittaneet. Kuri oli tunneilla jotakin aivan muuta, eivätkä oppilaat yrittäneet opettajan niskan päälle. Opettajia ei kuitenkaan nähty tyranneina.
Yhtä vaikeaa siellä oli kouluun herääminen kuin täällä, mutta Suomessa sentään voi saapua paikalle vaikka hiukset takussa ja puolenpäivän aikaan saa lämpimän ruuan. Ja jos siltä vain tuntuu, voi tunnilta poistua ilman kovia seuraamuksia. Kun toisen asteen koulussa saa luvan maksaa omista kirjoista ja välineistä, niin on se koulunkäynti kuulkaa kallista.
Kyllä itsekin sorrun joskus valittamiseen, mutta palautan heti mieleeni mitä kaikkea minulla jo on. Riittääkö ikinä mikään? Onko minun aivan pakko ostaa ne Dieselin farkut vai lahjoittaisinko lukutaidon jollekin tai rokotukset usealle kymmenelle lapselle samaan hintaan? Edes se ei ole minusta liikaa vaadittu, että uhraisin vaikka vuoden tai parin tästä lyhyen elämäni kalliista ajasta vähempiosaisille. Voisin elää hetken vaatimattomammin ja käyttää niitä tietoja ja taitoja, jotka olen saanut oppia ilmaiseksi 12 vuoden aikana hyvässä koulussa. Joku voisi hyötyä. Joku muukin kuin minä itse.
Kristiina Rauhala