Kun läksin 90-luvun puolimaissa Kuusamosta maailmalle, oli kunnan väkiluku ylimmillään pariin vuosikymmeneen. Asukkaita oli noin 18 500. Lapsia syntyi liki 300 vuodessa.
En ollut ainoa lähtijä. Kun 90-luvun laman synkin varjo väistyi, repesi se ensin suurten kaupunkien yltä. Samalla aukesivat portit suuren muuton vuosille, jolloin Kuusamon väki väheni pahimmillaan lähes 300 henkeä vuodessa. Tahti oli kiivaimmillaan 90-luvun loppupuolella.
Suomalainen maaseutu koki murroksen, jonka kourissa kipuilemme edelleen. Suhteessa muihin maaseutukuntiin Kuusamo on silti pärjännyt hyvin. Väen väheneminen on ollut täällä hitaampaa. Syntyvyyskin on edelleen kohtuullisella tasolla (170-180 / vuosi), vaikkakaan ei enää riitä muuttoliikkeen korvaajaksi. Kuolleisuus ja syntyvyys ovat suunnilleen yhtä suurta.
Kuusamossa asuu tällä hetkellä noin 16 500 ihmistä. Väki on siis vähentynyt parilla tuhannella parhaista päivistä. Onneksi samaan aikaan matkailu on kasvanut valtavasti, joten talousalue ei ole nuupahtanut, kuten esimerkiksi naapurikaupunki Kemijärvi.
Yhden laskelman mukaan Kuusamon vakiväestön päälle voi laskea kolme tuhatta mökkiläistä, kun mökkiläisten määrä jaetaan tasaisesti ympäri vuoden. Vaikutuksen voi käydä katsomassa vaikkapa Torangin risteyksessä: näin laaja kaupan keskittymä ei olisi mahdollinen ilman matkailun tuomaa vetoapua.
Onko siis niin, että väen vähenemiselle voi antaa piut paut? Eletäänkö täällä niin kuin ennenkin, vaikka väkikäyrä menisi edelleen alaspäin?
Valitettavasti asia ei ole näin yksinkertainen. Huollettavien vanhusten määrä suhteessa työikäisiin kasvaa huimasti tulevina vuosina. Koillismaa tarvitsee matkailun lisäksi kipeästi uusia avauksia, jotta saataisiin nuorta väkeä, ja jotta palvelut ja hyvinvointi säilyvät.
Kaivosyhtiö heittää köyhälle kunnalle pelastusrenkaan, johon se hädässään tarttuu. Näillä sanoilla valtuutettu Jyrki Mäkelä (vihr) kuvaili Käylän Juomasuon kaivoshanketta, eikä osu kauas totuudesta.
Tunnustan: olen haaveillut tästä pelastusrenkaasta mielessäni Kittilän ja Sodankylän esimerkki. Enkä ole ainoa.
En ihaile kaivoksia. En ole valmis uhraamaan ainutlaatuista Oulangan kansallispuistoa, enkä Rukan matkailua minkään asian alttarille. Tahdon kotiseudulleni vain parasta. Pelastusrengasta kurottaessani olen takertunut toiveeseen, että kaivos, luonto ja matkailu voisivat olla toisiaan täydentävä kolminaisuus.
Perjantain kaivosseminaarin jälkeen heittäydyin selälleni kellumaan. Paikalla olleen matkailuväen pääviesti oli, ettei yhteiselo ole mahdollinen. Malmin sisältämä uraani tappaa matkailun ja himmentää kullan hohteen lopullisesti.
Onneksi on Taivalkosken Mustavaara, jonka avaaminen on otettava koko seutukunnan yhteiseksi asiaksi.
Petri Karjalainen