Alakerta | Aleksanteri Pikkarainen / aleksanteri.pikkarainen@koillissanomat.fi
Olen ollut koko elämäni siitä onnellisessa asemassa, että minulla on kaksi rakastavaa isää. On se perinteinen biologinen isä, joka useimmilla on, ja sitten vielä isäpuoli. Kasvatusmetodit olivat erilaiset, mutta olen lopputulokseen useimmiten varsin tyytyväinen. Olen saanut ammentaa elämäntaitoa kahdelta viisaalta mieheltä.
Suomalaisen miehen kehityksen kannalta isän rooli lienee kaikkein suurin. Isän esimerkkiä seuraten meistä kasvaa joko hyviä tai huonoja miehiä, isiä. Kavereideni isistä suurin osa on hyviä, rakastavia suomalaisia perusmiehiä. Sitten on se toinen pieni osa – täydelliset lurjukset ja paskiaiset. Alkoholismia, perheväkivaltaa, jopa lasten hylkäämistä. Sekin voi kuitenkin kääntyä hyväksi asiaksi. Olen nähnyt, että ilman isääkin voi kasvaa erinomaisen hienoksi mieheksi. Retku-isä on antanut esimerkin, jollaiseksi ei ainakaan haluta tulla.
Isiä on monenlaisia. Välttämättä se biologinen ei ole se tärkein. Miehen malli voi löytyä oppi-isästäkin. Opettajasta, valmentajasta, ystävästä, mistä tahansa.
Tulevaisuudessa ollaan ehkä tilanteessa, jossa lapsella todella voi olla kaksi isää. Homojen oikeudet puhuttavat. Kuumimpana aiheena on nyt avioliitto-oikeus, joka aikanaan astuu voimaan. Ehkä vielä nyt tuo kovalla volyymilla ajettu kansalaisaloite ei eduskunnassa tarvittavaa kannatusta saavuta, mutta jossain vaiheessa takuulla. Seuraava askel on tasa-arvoinen adoptio-oikeus.
Elämme maailmassa, joka on pullollaan lapsia ilman ainuttakaan rakastavaa vanhempaa. Samaan aikaan samaa sukupuolta olevat pariskunnat eivät voi saada lapsia, vaikka tarjolla olisi rakastava koti. Tässä vaiheessa kaikkein vanhoillisimmat uskovaiset availevat tekstinkäsittelyohjelmiaan ja alkavat tuottaa mitä mielikuvituksellisimpia vastalauseita umpinaisissa päissään. Raamatun ohjeet lähimmäisenrakkaudesta unohdetaan ja käännytään vihaamisen ja pelon puoleen. Niitä on luettu maailman sivu, joten älkää vaivautuko.
Kuten alussa totesin, olen kasvanut uusioperheessä. Vielä 50 vuotta sitten sellaisia ei ollut, mutta nykyään kohta ydinperheitä enemmän. Kun minä olen vanha, sateenkaariperhe on muuttunut yhtä tavalliseksi jutuksi. Sellaista se on, evoluutio.
Hyvää sunnuntain isänpäivää. Kahdelle omalleni, maan povessa makaaville isoisilleni, sekä kaikille muillekin isille.
Aleksanteri Pikkarainen