Valokuvaava toimittaja I.K. Inha (1865–1930) pettyi Oulun seutuun ja Pohjanlahden rantoihin, kertoo Kaleva. Media siteeraa Inhan luonnehdintaa luonnon murheellisuudesta.
– Minä imin sieluuni näitten maisemien raskasta ilottomuutta. Kaikki puut näyttivät kituvan kylmän meren läheisyyttä. Kun vielä taivas maatui hikiseen pilveen, niin katosi senkin sini ja samalla merenkin siinto, ja mielen valtasi vastustamaton tunne päästä pois iloisimmille seuduille, kirjoitta Inha.
Inha keräsi kimpsunsa, kampsunsa ja lattikkokameransa ja suuntasi itään, Koilliseen. Matkallaan hän tuli olemaan myös ensimmäisiä matkaoppaiden työllistäjiä, kuten oheinen kuva Nuorusen oppaista kertoo.
Inhan valokuvat tekivät osansa myös suuremmassa työssä, Suomen rakentamisessa, sillä ilman käsitystä maasta ei Suomikaan olisi tullut koskaan mahdolliseksi. Tiivistettynä Inha eli ja toimi ajassa, jolloin yleiseurooppaalainen ajatus kansallisvaltiosta virtasi jo vuolaana pohjoiseen. Tämä tapahtui Euroopassa opiskelleen sivistyneistön toimesta.
Projekti oli tarkoituksellinen ja sen ase tunnetaan paremmin kansallisromantiikkana, joka jo tuolloin kypsyyttään sai pukea kerrontaansa realismin kaapuihin – perusidea oli kuitenkin yhä sama. Maa ja kansakunta oli yhtä ja eliitin tehtävä oli nähdä ja todeta, dokumentoida tämä ensisijassa taiteen keinoin, jotta kansakunta ja valtio (sekä itsenäisyys) kävisi mahdolliseksi.
Päärooliin nostettiin kuva kansasta elossaan ja luonnossa – tästä oli tuleva Suomi.
Kaleva nostaa esiin I.K Inhan matkan itään myös Oulun korkeudelta, matkasihan hän toki muuallakin idässä, josta ammennettiin taiteen aiheeksi kaupunkielämän korruptoiman kuvan sijaan ”alkuperäistä” kansaa, sitä jonka oli täytynyt elää etäällä vaikutuksista ja virtauksista, sitä joka olisi aatteen mukaan todemmin sitä Suomea, jonka perinteet ja alkuperät nyt uutterasti keräillen ja valoa kuvaten keksittiin.
Eteläisen Koillismaan tervantuotantoa sivuavaa dokumentointia Inha Suunnitteli kirjailija Teuvo Pakkalan kanssa (1862–1925), kertoo lehti. Syy siihen miksi kyse oli eteläisestä Koillismaasta ja vielä suuremmissa määrin Oulujoen vesistöstä, eikä esimerkiksi Pohjois-Kuusamosta, pohjaa vesistöjen virtaussuuntiin.
Vaurautta Suomeen tuottava työ oli tehtävissä käytännössä vain Pohjanlahteen laskevien vesistöjen suunnassa, koska terva kuljetettiin veneellä. Myös kuva tervan juoksuttamisesta itään, perustelluin syin, olisi ollut turhan kulmikas syntyvään kansakunnan kaanoniin – olihan tuon mustan kullan voima sitoa yhteen kerppuun juuri sitä, mitä yhteen piti sitoa, sitä mistä oli tuleva Suomi. Siksi toisekseen tervaa ei juurikaan viety itään virtaavien vesien varassa. Tervaa imi Oulu, kanavoidakseen sen aina Englannin ja Alankomaiden laivastojen pohjiin.
Kaleva kertoo, että Oulujoen tervakulttuurin, tervaveneiden soutamisen ja tervanpolton kuvaava kirja jäi kuitenkin valmistumatta, sillä Pakkala ei saanut tekstiä valmiiksi, vaikka Inhan kuvat oli jo kuvattu.
Luehan vielä kolumnistimme Jouni Alavuotungin tähystys jutun aiheena olevaan kansallisuuden aatteeseen, kokeneen katseen mukavasti kelatessa peilityynen järven pintaa.
Yleisradion kooste ja I.K. Inha -dokumentti 7 minuuttia.
I.K. Inha suomalaisen valokuvataiteen pioneeri: Valokuvataiteen museo .
I.K. Inhalle omistetut verkkosivut .
Kalevan alkuperäisen jutun voi lukea tästä linkistä .
