Alakerta | Kristiina Rauhala / toimitus@koillissanomat.fi
Miten määrittelisit kodin? Onko se paikka, jossa on neljä seinää ja takkatuli, läheiset ihmiset vai parhaat maisemat?
Joka tapauksessa koti on aina ollut kova sana. Ihmisellä on pitkään ollut erilaisia suojapaikkoja: luolat, majat, mökit, linnat, omakotitalot, kerrostaloasunnot ja veneet. Se on kiintopiste, sieltä lähdetään ja sinne palataan. Siellä on läheiset ihmiset. Kodista on tehty lauluja, taidetta ja elokuvia. Se voi myös kuvastaa omistajaansa. Kuninkaallisilla on suuret linnat ja Nalle Puhin surullinen Ihaa pystyttelee epätoivoisesti aina uudelleen luonnettaan hyvin kuvaavaa risukasaa.
Mikä minun kotini sitten on? Synnyinpaikkani tiedän, mutten muista sieltä mitään. Sen jälkeen olen asunut ainakin kahdeksassa eri paikassa ennen Taivalkoskelle muuttoa. Valitsepa niistä sitten yksi. Jokaisessa paikassa on jotakin, mikä on minulle tärkeää ja mitä kaipaan, kun olen muualla. Taivalkosken talvimaisemat, Ahvenanmaan saariston auringonlaskut, Vaasan seudun iloiset suomenruotsalaiset, Botswanan tähtitaivaat ja silloinen Repe -lemmikkikoira. Lapsuuden maailmanmatkaaminen on tehnyt minusta tuuliviirin ja olenkin viimeiset viisi vuotta kyllästyneenä odottanut seuraavaa muuttoa.
Toisaalta voihan koteja olla monta. On se koti, missä vanhemmat ja sisarukset ovat, ja sitten se minun ikioma tuleva koti, mikä todennäköisesti vaihtaa paikkakuntaa ja maata kokoajan. Koti on siellä, missä sydänkin, mutta tarvitseeko sen aina olla samassa paikassa? Sitä paitsi, onhan vielä paikkoja, joissa en ole edes käynyt! Esimerkiksi Whangarei, Chuquicamata ja Pau kuulostavat mielenkiintoisilta. Jos pysyvää paikkaa ei löydy edes vanhoilla päivillä, tyydyn hyväksymään, että taitaa tämä koko pallo olla minulle kuin yksi iso koti. Välillä vain vaihdetaan huonetta.
Kristiina Rauhala