Lunta suorituspaikoilla on nyt vankasti, Kiutakönkäällä 67 senttiä. Nähtäväksi jää juostaanko Oulangalla toukokuussa sohjossa kuten vuosi sitten vai päästääkö kuiville poluille.
Viime vuonna lunta oli tähän aikaan vuodesta Kiutakönkäällä noin 57 senttiä. Keskimäärin lunta on helmi-maalikuun vaihteessa vähän reilut 60 senttiä. Lumen syvyys on huipussa maalis-huhtikuun vaihteessa, kun lunta on Kiutakönkäällä keskimäärin 70 senttiä.
Toukokuun 15. lumen syvyys on Kuusamossa keskimäärin neljä senttimetriä ja toukokuun viimeinen päivä keskimäärin nolla. Keskimäärin lumet siis lähtevät toukokuun jälkimmäisellä puoliskolla. Viime vuonna lunta oli vielä kesäkuun puolella.
NUTS Karhunkierros tämän kevään tapahtuman osallistujakiintiö on jo täynnä ja tarjolla on enää mahdollisia perutuspaikkoja. Polkujuoksun osallistujakiintiö on 2 500 juoksijaa. Tulijoita on 23:sta eri maasta. Viime vuonna tapahtumaan saatiin lisäkiintiöllä mahtumaan kaikkiaan 1 600 juoksijaa.
Tapahtuman järjestäjien tavoitteena on kasvattaa Kuusamon tapahtumasta yksi Euroopan suurimmista polkujuoksutapahtumista. Vuoden 2020 vuoden osallistujatavoite on asetettu viiteen tuhanteen. karhunkierroksen reittejä ja tapahtuman rakenteita valmistellaan suurtapahtuman vaatimaan kuntoon.
Tapahtuman järjestää Northern Ultra Trail Service - NUTS oy useiden yhteistyökumppaneiden kanssa.
NUTS Karhunkierros polkujuoksutapahtumassa matkoina ovat 31, 53, 80 ja 160 kilometriä. Tapahtuma Rukalla 25.-26.5.