Ristiäistalon salossa liehuivat Suomen ja Hollannin liput. Ovella vieraita oli vastaanottamassa lapsen isä Siewert, eteisessä hänen äitinsä Taru ja isoäitinsä Helka.
Tytärtäni Tarua oli pyydetty Sebastiaan Villen kummiksi. Varhain aamulla olimme lähteneet ajamaan juhlataloon, syvällä Pohjois-Karjalan takamailla sijaitsevaan Kiteen Villalaan.
Matkalla olimme pysähtyneet Mikkelin kupeessa sijaitsevassa Tertin kartanossa aamiaisella ja tavanneet siellä kartanon isännän. Saimme tietää, että yksi kartanon omistavan Pylkkäsen suvun pojista, nimeltään Esko, oli kirjoittanut ylioppilaaksi Mikkelin lyseosta 1926. Hän oli ollut kummipoika Sebastiaanin isoäidin isän Niilo Hannikaisen luokkakaveri. Molemmat reservin luutnantit olivat kaatuneet sankarivainajina. - Niilo Hannikainen talvisodan alkupäivinä Alassalmen taistelussa Suomussalmella 7.12.1939 ja Esko Pylkkänen Nuijamaan lähellä jatkosodan alkaessa puolitoista vuotta myöhemmin.
Erikoisten yhteensattumien kautta olin kymmenkunta vuotta sitten tullut tuntemaan sotaorvoksi varhaislapsuudessaan jääneen Helka Hannikaisen. Häneltä olin myös saanut tietää, että isävainajani Ville Alavuotunki oli Alassalmella palvellut juuri siinä Erillispataljoona 16:n joukkueessa, jota luutnantti Hannikainen oli johtanut.
Helkan isä ja äiti olivat olleen 30-luvulla Kuusamossa kansanopiston opettajina, menneet kihloihin ja solmineet avioliiton Kuusamosta muuton jälkeen, Limingassa, mistä Niilo sai kansanopiston rehtorin toimen.
Kuusamo-yhteydet kuitenkin jatkuivat ja johtivat siihen, että suojeluskuntatoiminnassa tiiviisti mukana ollut mies sai sodan uhkan kasvaessa syksyllä 1939 määräyksen tuttuun kuusamolaispataljoona ErP 16:aan. Sen tehtäväksi tuli torjua Juntusrannan kautta rajan yli Suomussalmelle hyökännyt neuvostodivisioona.
Tätä tehtävää suorittaessaan kahden tytön isä kaatui Suomen itsenäisyyspäivän jälkeisenä aamuna 1939.
Nyt Niilo Hannikaisen tytär on todistamassa perhekunnan elämän jatkumista ja suomalaisuuden kulttuurista sulautumista hollantilaisuuden kanssa, mietin mielessäni. Hänen tyttärensä poika saa hollantilaisen nimen, samoin kuin isoveljensä aikaisemmin, parivuotias Sander Janne, joka touhukkaana taaperrellen tutustuu juhlaväkeen.
Kastetoimituksessa mukana ovat siihen omalla kielellään osallistuvat hollantilaiset isovanhemmat sekä täti oman pienen poikansa kanssa.
Ihmettelin aluksi Siewertin valintaa muuttaa tänne Kiteelle, paljastaa hänen äitinsä. - Mutta olen oppinut arvostamaan poikani kykyä selviytyä uusissa oloissa.
Siewert on koulutukseltaan koneinsinööri ja hän työskenteli vuosia konemestarina valtamerilaivoissa. Tällöin hän tapasi myös lastensa tulevan äidin, merillä perämiehenä purjehtineen Tarun.
Avioliiton myötä syntyi ajatus hankkia tila Kiteen takamailta ja perustaa sinne perhe. Siewert asui Villalassa ensimmäisen vuoden yksin, oppi ihmeen hyvin suomen kielen pohjoiskarjalaisella korostuksella ja perusti pian oman kiinteistönhoitoyrityksen.
Hän liittyi myös paikalliseen metsästysseuraan, vaikka hänellä ei ollut lainkaan aikaisempaa metsästyskokemusta. Takana on nyt neljä hirvenkaatoakin.
Seurueen muiden jäsenten hyväksynnästä kertoo se, että Siewertiltä oli tänä syksynä kysytty, voisivatko kaverit kutsua häntä Vertiksi, kun se hollantilainen nimi on niin vaikea lausua. - Annoin heille kernaasti luvan, kertoo Kiteelle kotiutunut mies myhäillen.
Emme ole suunnitelleet muuttoa täältä pois, vahvistaa vaimo, nuorimmaistaan sylissään kantava luutnantti Niilo Hannikaisen tyttären tytär.