Alakerta | Suvi Peltola / suvi.peltola@koillissanomat.fi
Äkkiseltään ajateltuna suomalaisten pitäisi olla verrattoman hyviä kuuntelemaan. Jos todella olemme niin tuppisuita kuin joka käänteessä vakuutamme olevamme, luulisi meidän osaavan pitää edes korvamme auki.
Todellisuudessa taidamme olla aivan yhtä halukkaita ja kykeneviä pitämään meteliä kuin kaikki muutkin kansat. Itse ainakin jaksan jauhaa, pälpättää, lätistä ja porista melkein asiasta kuin asiasta hamaan tappiin asti.
Sitä ei välttämättä voi pitää erityisen suurena hyveenä.
Monille tutun sanonnan mukaan vaikeneminen on kultaa. Omaan makuuni sanonnassa on ehkä hienoista liioittelun makua, mutta toisiaan hiljaisuus voi kuin voikin olla lähes kullan arvoista pääomaa.
Itse todistin pelkkään kuuntelemiseen ja katselemiseen perustuvaa arvokasta tilannetta viimeksi viikko sitten lauantaina. Osallistuin kuunteluoppilaana ratsastusvalmennustunneille, eikä minun todellakaan tarvinnut poistua maneesista tyhjin käsin.
Vaikka koskin päivän aikana hevoseen vain kerran ja vaikka näennäisesti pelkästään istuin hiljaa aloillani useita tunteja, sain riemastuttavia oppimisen kokemuksia.
Myös työssäni huomaan toistuvasti, kuinka minun olisi syytä hillitä rakkauttani omaa ääntäni kohtaan. Jos malttaisin olla hetken pidempään hiljaa esitettyäni haastateltavalleni kysymyksen, saattaisin saada mielenkiintoisempia vastauksia. Jos en kommentoisi joka väliin jotakin muka-hauskaa, voisi haastateltavani keskittyä asiaansa.
Laimeana lohtunani pidän sitä, että monet muutkin toimittajat syyllistyvät samaan. Esimerkiksi tv:n ajankohtaisohjelmat ja dokumentit muuttuvat vaivaannuttaviksi siinä vaiheessa, kun niistä tulee ääneen päässeen toimittajan yksinpuheluita.
Oman ammattikuntani lisäksi kuuntelemisen jaloa taitoa voisi olla hyvä harjoitella myös esimerkiksi poliitikkojen sekä puhelin- ja muiden myyjien keskuudessa.
Lopuksi palaan kolumnini alkuun. Kaiken tämän kuuntelemisen ylistämisen jälkeen haluan vielä kerrata, etteivät kuunteleminen ja sanaakaan sanomatta istua möllöttäminen ole samoja asioita.
Tämä siis (pilke silmäkulmassa annettuna) vinkkinä niille miespoloille, jotka eivät voi käsittää vaimojensa valitusta kuuntelemiseen liittyen. Hyvässä keskustelussa myös kuuntelevalla osapuolella on oikeus ja velvollisuus avata välillä suunsa.