Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on hylännyt välipäätöksessään Kuusamon kaupunginvaltuuston niin sanotusta gondolipäätöksestä tehdyn täytäntöönpanon kieltämistä koskevan vaatimuksen.
Hallinto-oikeuden perustelujen mukaan valituksenalaisen päätöksen täytäntöönpanoa koskevaa määräystä ei ole annettu. Näin ollen päätöksen täytäntöönpanoa ei ole hallinto-oikeuden mukaan tarpeen kieltää.
Kuusamon kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan viime syyskuussa Länsi-Rukan ja Itä-Rukan yhdistävän kevyen liikenteen gondolin toteuttamisesta. Päätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen ja valituksessa vaadittiin päätöksen täytäntöönpanon kieltoa.
Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 28.11. viime vuonna, ettei valtuuston päätöstä panna toimeen.
Hallinto-oikeus antaa päätöksen kunnallisvalitukseen myöhemmin erikseen.
Kuusamon kaupunginjohtaja Jouko Manninen sanoo, ettei välipäätöksellä ole käytännön vaikutuksia. Kaupunki odottaa hallinto-oikeuden lopullista päätöstä gondolivalitukseen.