Kau­pun­ki myönsi rahaa gon­do­liin 2 mil­joo­naa vuosi sitten – päätös pyör­ret­tiin tänä syksynä

Ajatus Länsi- ja Itä-Rukan yhdistävästä gondolista syntyi runsas vuosi sitten. Se olisi kustannettu yhteistyössä.

Gondolihissin kustannusarvio on neljä miljoonaa euroa. Kustannusten oli määrä jakautua siten, että kaupungin osuus olisi kaksi miljoonaa euroa, Euroopan aluekehitysrahaston ja valtion osuus olisi miljoonaa euroa ja Rukakeskuksen osuus olisi niin ikään miljoona euroa.

Itä-Rukan kehittämishankkeen yhteistyökumppani eli Metsähallitus oli edellyttänyt, että gondoli rakennetaan.

Kaupungin osalta kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 26. syyskuuta 2016 myöntää kaksi miljoonaa euroa Rukan gondolihissin rakentamiseen. Asiasta tosin äänestettiin ja päätös tehtiin numeroin 37-5. Hissi oli määrä rakentaa tänä vuonna. Kaupungin oli tarkoitus rahoittaa oma osansa gondolista Rukan alueelta saatavilla kaavoituskorvausrahoilla.

Gondolin lähtöpaikaksi oli suunniteltu Pisteen ja Rantasipin välistä aluetta ja yhteys päättyisi Itä-Rukan puolella nykyisen asuntovaunualueen ja Ski Bistron läheisyyteen.

Hankkeessa oli tarkoitus toteuttaa pulssigondoli, jossa on neljä kiinteää hyttiryhmää. Kukin hyttiryhmä käsittää kolme hyttiä, joissa kussakin on istumapaikat kahdeksalle henkilölle. Gondolin kapasiteetti olisi noin 600 henkilöä tunnissa.

Kaupunginvaltuuston hyväksymän sopimuksen mukaan, gondolin valmistuttua kohde siirtyy Rukakeskuksen hoitoon. Lisäksi Rukakeskuksella on velvollisuus lunastaa kohde kokonaan omakseen kymmenen vuoden kuluttua sen käyttöönottopäivämäärästä.

Valtuuston tekemästä gondolipäätöksestä valitettiin Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Valituksessa pyydettiin hallinto-oikeutta kumoamaan valtuuston päätös sekä kieltämään päätöksen täytäntöönpano.

Valituksen mukaan päätös on kuntalain vastainen ja sopimus hissin rakentamisesta Rukakeskuksen kanssa ja hissin luovuttaminen sille 10 vuoden kuluttua lähes lahjana on kuntalain vastainen.

Tämän vuoden syyskuussa kaupunginvaltuusto teki kaupunginhallituksen esityksestä yksimielisen päätöksen, jonka mukaan kaupunginvaltuuston vuosi sitten tekemä gondolipäätös kumotaan. Hankkeesta ennen täytäntöönpanokieltoa tehdyt valmistelut kumoutuvat samassa yhdessä.

”Valtuuston tekemästä gondolipäätöksestä valitettiin Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen.
Mainos
Koillissanomien pelit

Pelaa Koillissanomien digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä