Alakerta |Helena Matila / helena.matila@koillissanomat.fi
Moni kantaa taakkanaan ei-kenenkään huolia. Huolia, joita ei ole edes olemassa tai jotka ovat täysin ylimitoitettuja. Tuntuu, että erityisesti meissä naisissa näitä huolia haravoivia riittää.
Normaali huolehtiminen on osa vastuullista elämää. On selvää, että lapsista, lähimmäisistä, töistä ja vaikkapa kodin kunnostuksesta kannetaan vastuuta. Hyvään elämään kuuluu paljon tarpeellista huolehtimista, jota voisi kutsua myös vastuullisuudeksi ja välittämiseksi.
Jossakin menee kuitenkin terveen ja sairaan tai vahingollisen huolehtimisen raja, jonka yli kun mennään, muuttuu huolestuneisuus itseä ja muita kalvavaksi kontrolloinniksi ja ahdistavaksi murehtimisen tilaksi.
Ylisuuret ja turhat huolet varjostavat arkea ja vievät huolehtijan voimavaroja.
Huolehtimistyylejä on useita. Huolehtija voi tunnistaa itsestään lähes kaikki erilaiset huolehtijatyypit tai ainoastaan yhden. Kouluttaja Anna-Liisa Valtavaara on jaotellut tyyppejä huolehtimista käsittelevässä kirjassaan.
Ylihuolehtija häärää toisten kimpussa, ei luota muiden osaamiseen, ylisuojelee ja katsoo aina perään. Ajattelee tarkoittavansa hyvää, mutta herättääkin ärsyyntymistä toisissa.
Murehtija haluaa säästää muut ikävyyksiltä, murehtii toisten kuullen ja puolesta, vatvoo ongelmia ja näkee niitä kaikessa.
Jossittelija taas yrittää varautua kaikkeen, pyörittelee mielessään menneisyyden ja tulevaisuuden ratkaisuja, on epävarma ja kokee syyllisyyttä päätöksistään.
Kyttääjä ei salli itselleen eikä muille laiminlyöntejä, haluaa pitää kaikki langat käsissään ja hallita elämää.
Hössöttäjä ja hermoilija hätäilee, ei siedä toimettomuutta ja haluaa saada vauhtia muihinkin. On usein kireä ja pahantuulinen marttyyri, peloissaan tai huolissaan, että asiat eivät ole järjestyksessä, vaatii kaiken onnistumista ja jännittää epäonnistumista.
Taakankantaja nappaa toisten huolet harteilleen, huomaa tekemättömät työt ja vaaranpaikat ja hoitaa toistenkin asioita.
Itsestäni löydän ajoittain murehtijan, jossittelijan ja taakankantajan piirteitä. Olisikin tärkeä kyetä tunnistamaan omat huolen kohteensa, jotta voisi pyrkiä eroon turhasta huolehtimisesta.
Huolehtiminen vie aikaa ja energiaa sekä huolehtijalta että hänen huoliensa kohteena olevalta. Huolehtijan mieli voi olla täynnä kielteisiä ajatuksia, jolloin tilaa ei jää positiivisille ajatuksille tai tosiasioille.
Turhat taakat sitovat voimia ja estävät iloa virtaamasta vapaasti.
Kokemuksesta tiedän, että liiallinen huolehtiminen on mahdollista saada kuriin. Taipumus ylihuolehtimiseen lienee kuitenkin elinikäistä. On opeteltava luottamaan siihen, että elämä kantaa.
Helena Matila