Alakerta |Eeva Pentikäinen eeva.pentikainen@koillissanomat.fi
Olen viime aikoina törmännyt ikävästi siihen, miten raha hallitsee ihmisiä. Oman edun tavoittelua muiden kustannuksella tapahtuu niin yksittäisten ihmisten keskuudessa kuin valtakunnan ja valtioidenkin tasolla. Ahneus saa uraohjukset käyttämään muita astinlautoinaan ylöspäin kiivetessään. Se saa poliitikot pelaamaan kansalaisille hyödyttömiä valtapelejä. Se saa aikaan jopa valtioiden välisiä kiistoja, jotka pahimmillaan paisuvat sodiksi.
Björn Wahlroos esitti talvella, että oman edun tavoittelu on ihmiselle luonnollista. Itse ajattelen, että ihmisen ajaa mammonan haalintaan pelko. Rahan haalinnan taustalla on ajatus siitä, että jos ei ole rahaa, ei voi elää. Ja jos ei ole yhtä paljon rahaa kuin muilla, elämä on kurjaa.
Ei ihme, että kulutuksen oravanpyörän ulkopuolelle jättäytyminen houkuttaa. Useimmille se on kuitenkin käytännössä mahdotonta, sillä yhteiskunnan rattaista irrottautuva on aika lailla yksin. Muut jatkavat kulkuaan miettimättä, minne se yksi jäi.
Sama on mielestäni nähtävissä valtioiden tasolla. Ne, joilla on jo valmiiksi paljon rahaa ja valtaa pitävät yllä ajatusta siitä, että elintason on noustava ja noustava. Muiden ei auta kuin koettaa pysyä perässä, koska muuten jää kehityksen kelkasta.
Stressi rahan riittämättömyydestä ja pelko saavutetun elintason menettämisestä voi saada ihmisen käyttäytymään aivan järjettömästi. Mielestäni sen käytöksen ikävimpiä seurauksia ei kuitenkaan ole Taivalkosken kunnanhallituksessa tai EU:n johtoportaassa käytävät neuvottelut. Ikävintä on se, että ihminen tekee ahneuksissaan toiselle ihmiselle pahaa.
Vaikka kehitysmaihin vertaaminen on ärsyttävää, se suhteuttaa asioita kummasti. Siksi en voi olla muistuttamatta, että esimerkiksi Mosambikissa asuva ihminen on onnekas, jos hän saa edes perustarpeensa tyydytettyä. Me länsimaalaiset elämme heihin verrattuna yltäkylläisyydessä, ja silti talouskriisi on meille yhtä kuin maailmanloppu.
Elämä ei kuitenkaan lopu siihen, jos ei ole rahaa. Jo järjelläkin ajateltuna mammona on pelkkää metallia, paperia tai numeroja näytöllä. Sen sijaan elämä loppuu, jos ihminen unohtaa solidaarisuuden. Ihmislaji on aikojen saatossa pärjännyt erityisesti empatiakykynsä, ei itsekkyytensä ansiosta. Jos keskittyisimme mammonan haalimisen sijasta toistemme hyvinvoinnin lisäämiseen, elämämme muuttuisi radikaalisti. Parempaan suuntaan.
Eeva Pentikäinen