Kuusamossa on viime aikoina keskusteltu seurakunnan logon käytöstä vaalimainonnassa. Logoa on käytetty laajapohjaisen ehdokasryhmän vaalimainonnassa, mikä sai keskustalaisen seurakuntaväen väläyttämään jopa seurakuntavaalien keskeyttämistä. Kirkkoherra Taina Manninen kertoo lauantaina Koillissanomille kirjoittamassaan viestissä logon päätyneen laajapohjaisen ehdokasryhmän käyttöön seurakunnan työntekijän kautta.
– Logon antoi laajapohjaiselle ehdokasryhmälle seurakuntamme työntekijä tietämättä, että logon käytöstä olisi ollut hyvä kysyä seurakunnan käytänteitä kirkkoherralta. Seurakunnan logon käytön ohjeistus on määriteltävä jatkossa tarkemmin. Pahoittelen tapahtunutta, Manninen kirjoittaa.
Seurakuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on huomenna sunnuntaina 20.