Kuusamon iäisyyskysymyksistä yksi tiukkajäkkäisemmistä on jätevedet ja niiden puhdistus. Me vanhat jäärät muistamme, että kesän 1992 tietämissä Oulun lääninhallituksen ympäristöosastolta kävi käsky, että Kuusamon vesiosuuskunnan on ryhdyttävä etsimään toista purkuputken pään paikkaa Torankijärven sijasta.
Vesiosuuskunta, nykyinen EVO ryhtyi työhön käskettyyn. Pitkämuistisimmat muistavat sen jälkeiset tapahtumat.
EVO teetti selvityksiä selvitysten perään ja lähetti hakemuksia Ouluun. Tuli vastauksia, tuli uusia selvityksiä, tuli valituksia ja tuli jätevesisotia, joiden hurjimmassa tuoksinassa koko EVO:n yksi hallitus ja toimitusjohtaja saivat kenkää.
Tuli ylimääräinen osuuskuntakokous ja entinen hallitus ja erotettu toimitusjohtaja palasivat töihin.
Viime marraskuussa vihittiin käyttöön Rukan uusi jätevedenpuhdistamo. Juhlissa heräsi kysymys: jos kerran valtiovaltaa edustava taho on vaatinut EVO:a teettämään tukun selvityksiä ja hylännyt ne kerta toisensa jälkeen, eikö valtio voisi olla korvausvelvollinen ainakin osasta selvityksiä. Niiden teettäminen on tullut EVO:lle ja sitä kautta sen osakkaille eli kuusamolaisille vedenkäyttäjille maksamaan melko tarkkaan puoli miljoonaa euroa.
Näin varsinkin siksi, että lopulta vaihtoehtoisen purkupaikan etsimistä vaatinut valtiovallan edustaja tyrmäsi lopulta muut vaihtoehdot ja purkupaikaksi tulee edelleen jäämään se entinen eli Torankijärvi.
Sen verran asia vaivasi, että lähetin aiheesta kysymyksen maan ympäristöoikeuden yhdelle kiistattomalle asiantuntijalle, kuusamolaissyntyiselle Joensuun yliopiston ympäristöoikeuden professori Tapio Määtälle.
Määtän vastaus on moniselitteinen. Sen mukaan pääperiaate aina on että toiminnanharjoittajan eli EVO:n on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista ja tehtävä kustannuksellaan tarvittavat selvitykset vaikutusten arvioimiseksi.
– Toisaalta on periaatteessa mahdollista, että viranomainen on velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon. Tämä mahdollisuus on kuitenkin aika teoreettinen, mutta ei se täysin mahdotonta olisi, vastasi Määttä.
– Periaatteessa olisi myös mahdollista saada pitkittyneen prosessin perusteella valtiolta korvausta ihmisoikeustuomioistuimessa, sanoo Määttä ja lisäsi yhden tapauksen, jossa huoltoaseman pitäjä sai korvausta 2.500 euroa kun ympäristöluvan käsittely kesti kuusi ja puoli vuotta.
EVO:n tapaus ei ehkä ole suoraan rinnastettavissa siihen, voi olla että EVO:n tapauksessa juuri epäselvät ympäristövaikutukset ja niiden selvittely on hyväksyttävä peruste pitkälle prosessille. 20 vuotta on tosin aika pitkä aika ja ihan mahdoton tuo ihmisoikeustuomioistuin-tie ei olisi.
Määttä kiteyttää vastauksensa todeten, että kyse on kaiken kaikkiaan hyvin kiinnostava kysymys oikeudellisesti.
Määtänkin vastauksista käy ilmi, että ihan heti ei kuusamolaisten kannata lähteä korvausta vaatimaan valtiolta. Sen verran monia kiemuroita vuosien varrella on kuitenkin nähty, että ihan puhtain paperein en valtion viranomaisia tästä päästäisi.
Tosin on tässä nähty sekin, että kyllä kuusamolainen into tarttua toimeen heti kun jossain pieni kärhämän poikanen on syntymässä, on osaltaan ollut vaikuttamassa prosessin pitkittymiseen. Ja ennen kaikkea sen kärjistymiseen melkoisen absurdeihin tapahtumiin.
Pekka Ervastin uusimman kirjan nimeä hieman mukaillen: Paska reissu – mutta saatiinpahan uutisia.