Ensimmäiset muistoni vieraista kielistä ovat sekalaisia välähdyksiä leikki-iästä. Norjalainen æ jääkaapin oven magneettikirjaimissa, Englantia leikkien -filmin tunnusmusiikki ja karhu ruotsalaisessa palapelissä B:n kohdalla. Ö:n kohdalla luki pelkästään ö, enkä uskonut, että se olisi mikään oikea, kokonainen sana.
Kielikokemuksia tarttui myös sukulointimatkoilta Tornionlaaksoon. Ruotsin serkulla oli mukanaan suomen oppikirja, ja joen toiselta puolelta saattoi ostaa ihkaoikean ruotsinkielisen jäätelön. Mummolassa oli aina Lätta-margariinia ja vaari seurasi Ruotsinkin teksti-tv:tä. Saksan matkalla tapasin jopa suomea osaamattomia lapsia.
Paras ja pahin motivaationlähteeni kieltenopiskeluun on aina tainnut olla turhautuminen. Kun olin pieni, vanhemmillani oli tapana minulle kuulumattomista asioista puhuessaan vaihtaa suomi toiseen kieleen, esimerkiksi englantiin. Kun manguin heitä vaihtamaan suomeen, että minäkin ymmärtäisin, kuului vastaus aina: “Kun olet tarpeeksi iso, ymmärrät kyllä.” Kielten osaamisesta tuli minulle pian yksi isouden tärkeimmistä tunnusmerkeistä.
Kolmannella luokalla otin ensimmäisen askeleeni kohti maagista isoutta aloittaessani lopulta englannin opiskelun. Olin supermotivoitunut ja odotin jo pian pääseväni kuulemaan isojen salaisuuksia. Riemu oli kuitenkin ennenaikaista: vanhempani eivät enää käyttäneetkään salakielenään englantia, vaan saksaa tai ruotsia. Tilanne ei muuttunut vielä silloinkaan, kun pääsin neljännellä luokalla vihdoin ja viimein saksan kieltä oppimaan.
Seitsemäs, ruotsin kieleen tutustuttava luokka, ei tuntunut alkavan ikinä - aikuisten salakieleksi oli nimittäin kasvaessani vakiintunut ruotsi. Viimein yläkoulu kuitenkin alkoi ja olin kasvavasta kielitaidostani suunnattoman ylpeä ja iloinen. Viimein minusta olisi kuulemaan kaikki salaiset jutut. Huomasinkin pian olevani jo aika iso, sain pikku hiljaa alkaa vaikuttaa perheen yhteisiin asioihin.
Lukiossa luonnontieteelliset aineet ovat vähitellen alkaneet vallata yhä suuremman osan ajastani, nekinhän ovat tavallaan kuin uusia kieliä. Olen kuitenkin edelleen onnellinen kielitaidostani, jota saan kehittää joka päivä. Erilaiset kansainvälisyysprojektit ja leirikoulut ovat myös tuoneet uusia, kannustavia kokemuksia siitä, kuinka itseään voi ilmaista myös muilla kielillä ja saada erikielisestä ihan oikean ystävän. Saksan kielikin on väylä paitsi suureen ja vaikutusvaltaiseen saksaa puhuvaan maailmaan, myös noin 100 miljoonan ihmisen sydämiin.
Koulu antaa meille valtavan arvokkaat avaimet, avaimet löytää maailma. En tiedä monta parempaa tunnetta kuin se, kun ensimmäisen kerran saa aikaan oikean, aidon keskustelun suomea puhumattoman lapsen kanssa tai se, kun voi vihdoinkin itse käyttää vieraita kieliä salakielinä. Kielitaito on aarre.