Yrittäjälinja: Lu­kio­lais­ten mi­niy­ri­tyk­set ki­saa­vat tänään Oulussa

Kesätyöt: Nuoria pal­ka­taan metsää is­tut­ta­maan

Toimittajalta: Nuoriso ei olekaan pilalla

Mainos: Jakajaksi Kaleva Mediaan kesän ajalle - tutustu ja hae tästä

Kiin­tiö­pa­ko­lai­se­na Kuu­sa­moon tullut Koko Nalunja on 95-pro­sent­ti­ses­ti on­nel­li­nen - Täysi sata vaatisi vain vähän: "Ys­tä­vyyt­tä ei voi pa­kot­taa, se tulee vähä vä­häl­tä"

Koko Nalunjalle Kuusamo on paikka, jossa hän haluaa viettää loppuikänsä. Hän haaveilee talosta lentokentän luona, perheestä ja kasvimaasta. Koko Nalunja vei Ellen Puhakan ulkoilemaan Esperi Hoivakodin pihalle. Asukkaat ja työkaverit pitävät siitä, että Koko Nalunja laulaa ja tanssii. Koko Nalunja opiskelee puhtaus- ja kiinteistöalaa, mutta hän haaveilee lähihoitajan työstä.
Koko Nalunjalle Kuusamo on paikka, jossa hän haluaa viettää loppuikänsä. Hän haaveilee talosta lentokentän luona, perheestä ja kasvimaasta.
Koko Nalunjalle Kuusamo on paikka, jossa hän haluaa viettää loppuikänsä. Hän haaveilee talosta lentokentän luona, perheestä ja kasvimaasta.
Kuva: Mikko Halvari

Letkeät rytmit täyttävät tilan. Nauravainen Koko Nalunja tanssii ja laulaa. Kevään korvalla Esperi Hoivakotiin hankitut karaokelaitteet ovat jälleen ex tempore -käytössä. Koko on työntekijöistä ainut, joka innostuu itsekin laulamaan. Useasti kaiuttimista soljuvat afrikkalaiset rytmit ja swahililaiset sanat.

Ympärillä olevista hoivakodin asukkaista yksi tanssii mukana, toinen kuuntelee keskittyneesti ja kolmas, joka ei yleensä puhu, tapailee laulun sanoja.

– Uskomatonta, mikä merkitys laululla on ihmiselle, pohtii Esperi Hoivakodin Kuusamon yksikön päällikkö Maija-Liisa Kuusela.

Uskomatonta on sekin, mikä merkitys ihmiselle on sillä, että hän on osa jotain. Vaikka se osa on kaukana kotimaasta.

– Ehkä aikaisemmin olin yksinäinen, mutta nyt Esperi tuntuu vähän kuin perheelle. Kun en tee mitään, ei ole mitään toimintaa, tuntuu pahalle. Mutta kun olen töissä , tuntuu kuin olisin perheessä, kertoo 26-vuotias Koko Nalunja, yksi Kuusamoon vuoden 2015 syksyllä tulleista kongolaisista kiintiöpakolaisista.

Syyskuussa 2015 Koko Nalunja oli juuri tullut Kuusamoon. Silmiin näkyi keltaisia puita. Tuntui hieman kylmälle. Korviin kuului jotain käsittämättömän outoa kieltä.

Koko ja hänen kaksi veljeään eivät tienneet mitä odottaa Suomelta ja Kuusamolta, mutta nyt Koko pystyi aloittamaan kaiken alusta. Kongon väkivaltaiset levottomuudet, vanhempien kuolema, pako Malawiin ja yhdeksän pakolaisleirillä vietettyä vuotta olivat nyt muistoja, eivät enää todellista arkea.

Apuna olivat kuusamolaiset Seppo ja Sisko, ”vanhemmat” kuten Koko heitä kutsuu. Pariskunta, joka tuli kuvioihin mukaan SPR:n ystävätoiminnan kautta.

Kylmästä, oudosta paikasta ja käsittämättömästä kielestä huolimatta kongolainen Koko oli onnellinen.

– Tuntui kuin olisin tullut kotiin.

Aurinko paistaa vuoden 2018 toukokuussa Kuusamossa jo yllättävän lämpimästi. Koko on Esperi Hoivakodin pihalla Ellen Puhakan seurana. Koko silittää vanhuksen poskea.

– Kunnioitan heitä todella paljon. Heidän takiaan saamme olla Suomessa vapaasti, mies kertoo.

Kokon unelmatyö on lähihoitajan työ. Vielä hänelle ei ole siihen koulusta, vaan hän on työharjoittelussa Esperissä. Harjoittelu kuuluu puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinnon opintoihin, joista Kokolla on nyt suoritettuna kaksi tutkinnon osaa. Jos opinnot jatkuvat normaalisti, häämöttää valmistuminen ensi vuoden lopulla Koillis-Suomen Aikuiskoulutusksesta.

Kokon sydän sykkii kuitenkin hoitotyölle, ja se on huomattu myös työpaikalla.

– Hänellä ei ole esteitä, eikä hän ole esteellinen hoitotyössä. Hän on hyvin positiivinen ja lämminhenkinen. Hän soveltuu hyvin tähän työhön, Maija-Liisa Kuusela kehuu ja jatkaa, että hänellä ei ole mitään pahaa sanottavaa Kokosta.

Työkavereiden keskuudessa Koko on pidetty. Vaikka suomen kielen termistö ei ole aivan hallussa, korvaa hän sen palvelualttiudella ja työhön tarttumisen ripeydellä.

– Hän on ihanan pirteä ja on aina iloisella tuulella. Ja on ihana, että täällä on poikiakin. Koko pärjää hirveän hyvin asukkaiden kanssa, kehuu lähihoitaja Krista Poutanen.

Kokon tehtäviin Esperissä kuuluu pääasiassa keittiötehtävät, mutta hän on paljon asukkaiden seurana ja auttaa esimerkiksi syöttämisessä ja ulkoiluttamisessa. Työkavereiden mukaan hänellä on muutama ”luottomummo ja -pappa”, jotka erityisesti viihtyvät Kokon seurassa. Suurin osa asukkaista on ottanut eri taustasta tulevan Kokon hyvin vastaan.

– Suurimmaksi osaksi suhtautuminen on ollut ok, mutta kyllä joillakin vanhemmilla naisihmisillä on aluksi tullut säikähdys. Ei ehkä ole aluksi edes hyväksytty hoitajaksi. Kun sitten on vaan mennyt toisen hoitajan parina, se on murtunut. En tiedä, onko se sitten pelkoa vai mitä? Maijaliisa Kumpula pohtii.

Rasismia Koko ei suoranaisesti myönnä kohdanneessa Kuusamossa.

– Ehkä aikaisemmin ihmiset saattoivat puhua jotain, kun en ymmärtänyt kieltä, mutta ei tänä päivänä ole mitään ongelmia, Koko kuittaa.

Vihamiehiä ei Kokon puheiden mukaan ole, mutta ei liiemmin myös ystäviäkään. SPR:n ystäväpalvelun kautta Koko veljineen sai itselleen ”uudet vanhemmat” ja Esperin väki tuntuu vähän kuin ystäviltä ja perheeltä.

Muualla Kuusamossa ollessaan Koko ei tunne oloaan aina tervetulleeksi ja hei ei ehkä aina saa vastakaikua, mutta se on asia, jonka hän sanoo hyväksyneensä. Ystävystyminen ei ole helppoa.

– Se on hyvin vaikeaa, mutta ei se haittaa. Ketään ei voi pakottaa olemaan ystävä. Ystävyys alkaa vaikkapa kollegan tai luokkakaverin kanssa. Ystävyyttä ei voi pakottaa, se tulee vähä vähältä.

– Toivottavasti uudella sukupolvella sitten on enemmän ystäviä, hän jatkaa.

Niin, Koko haaveilee samoista asioista kuin kuka tahansa suomalainen. Unelmassa on oma paikkansa myös kumppanille ja perheelle.

– Se ei ole helppoa. Ensin sinun pitää olla ystävä, että voit lopulta päätyä naimisiin. Se on yksinkertaista ja se on vaikeaa.

Vaikeinta ja pimeintä aikaa Kokolle oli Kuusamossa kahden vuoden takainen toukokuu. Ensimmäinen suomen kielen kurssi Kuusamo-opistolla oli käytynä, takana oli muutamia työharjoitteluita ja yhtäkkiä hänelle ei ollut mitään tekemistä kuuden kuukauden ajaksi.

– Se oli minulle hyvin vaikeaa aikaa. Jos ei ole mitään työtä, on liikaa aikaa ajatella.

Oma pieni studio Kokon kotona helpottaa hetkinä, jolloin aikaa on liikaa. Käytännössä studio tarkoittaa tietokonetta, mikseriä ja mikkiä. Niillä Koko tekee omia kappaleitaan silloin kun siltä tuntuu.

Unelma musiikin tekemisestä kytee taustalla, mutta Kokon arkinen unelma on hyvin perinteinen.

– Unelmani on saada työ, jatkaa opintoja ja saada oma, onnellinen perhe, josta kaikki sanoisivat, että tämä on onnellinen perhe sekä jatkaa musiikin tekemistä.

Koko tietää, mitä unelman toteuttaminen vaatii.

– Työntekoa. Vain sillä tavalla voin toteuttaa unelmani. En tykkää olla kotona. Olen yhä vahva ja nuori. Minun pitää opiskella ja työskennellä.

Moni asia vaikuttaa olevan Kokon elämässä tällä hetkellä hyvin. Onko hän onnellinen?

– Kukaan ei ole koskaan täysin tyytyväinen. Jokainen kaipaa joskus jotain. Sanoisin, että olen 95-prosenttisesti tyytyväinen.

Kun Koko näki ensimmäisen kerran Kuusamossa lunta, ei hän ollut uskoa silmiään.

– Ajattelin, että olenko taivaassa vai missä.

Taivas tai ei, mutta ainakin paikka, jossa Koko haluaisi viettää loppuikänsä. Hänen kotinsa on Kuusamossa ja identiteetti rakentuu sille.

– Totta kai olen kuusamolainen ja ylpeä siitä. Minun koti on täällä, en aio koskaan muuttaa täältä pois.