Alakerta | Helena Matila / helena.matila@koillissanomat.fi
Kiire on nyky-yhteiskunnassa ja työelämässä jatkuva seuralainen. Kiire ei jää työpaikalle, vaan tuntuu, että aikuisilla on aina itse aiheutettu tuli hännän alla. Kiire on olotila, josta ei ole helppo päästää irti. Aina pitäisi olla jotakin tekemässä, seuraavan tekemättömän työn jo puuskuttaessa niskaan.
Tutkijat ovat puhuneet hitaasta elämästä ja elämän leppoistamisesta jo jonkin aikaa vastapainona kiireen, kilpailun ja tiiviin työtahdin leimaamalle ajallemme. Todellisuudessa kiireettömyyden merkitys on ollut aina tiedossa. Vanha kansakin tietää, että ei ole hoppu hyväksi eikä kiire kunniaksi.
Oikeastaan leppoisa elämä lienee lasten ikiaikainen keksintö. Lapset osaavat ottaa rennosti turhia hötkyilemättä. Lapset kehtaavat pysähtyä ohimenneessään ihmettelemään vaikkapa lumessa näkyvien painanteiden luomia kauniita kuvioita tai nurmen seassa lyllertävää koppakuoriaista.
Lapset syventyvät ajatuksiinsa juuri, kun vanhempien mielestä olisi kiire ja pitäisi lähteä. Pitäisi syödä aamu- ja iltapala, pestä hampaat, pukea, riisua, lähteä tarhaan, kouluun ja kyläilemään. Kiire taas hermostuttaa lapsia, tuntuu huonolta ja jopa itkettää.
Vanhempien työn henkiset paineet tuntuvat kotona lasten elämässä. Neljäsosa yläkouluikäisistä oli Jyväskylän yliopiston taannoisessa tutkimuksessa sitä mieltä, että vanhemmat ovat työpäivän jälkeen liian rasittuneita jaksaakseen kiinnostua lastensa asioista. Kerro siinä sitten äidille ja isälle mieltä painavista tai hauskoistakaan asioista, kun näkee vanhempien ajatusten olevan kaukana jossakin muualla. Ei ihme jos vanhempien työ alkaa lapsista tuntua kilpailijalta.
Suomalainen työelämä eroaa muista pohjoismaista siinä, että meillä lasten vanhemmat tekevät vähemmän osa-aikatyötä ja enemmän kokopäivätyötä. Tyypillisempää on jäädä pienten lasten perheessä kokonaan kotiin, kuin olla osittain työssä. Osa-aikaisen työn mahdollisuuksissa olisi meillä rutkasti parannettavan varaa.
Leppoisuudesta kirjoittanut tutkija Timo Kopomaa odottaa hitaasta elämästä uutta yhteiskuntaa muuttavaa trendiä. Lasten hyvinvointi siitä ainakin paranisi.
Työelämän lisäksi vauhtia voisi hidastaa myös vapaa-ajalla. Harrastuksia ei tarvitse olla joka, eikä edes joka toiselle päivälle. Lapsetkin tarvitsevat omaa vapaata aikaa, joka on rentoutumista ilman tiukkoja aikatauluja, harjoitusohjelmia ja tulostavoitteita. Sitäkin lapset toivovat.
Helena Matila