Alakerta | Juhani Eskola / juhani.eskola@koillissanomat.fi
Nykyisin useilla ihmisillä on kiire.
Se on harmi, sillä silloin moni asia jää tekemättä.
Kiireessä useat asiat jäävät myös puolitiehen, eli homma tulee tehtyä huolimattomasti, kun mielessä on jo seuraava homma.
Kiire on myös erinomainen tekosyy.
Kun homma on mennyt pieleen, on helppo vedota kiireeseen.
Tämä selitys menee hyvin läpi sellaiselle ihmiselle, jolla itselläkin on jatkuvasti kiire. Hän ymmärtää, että kiireessä ei ehdi perehtymään asioihin tai hoitamaan niitä kunnolla.
Muutamissa ammateissa on yhtä kiireistä kuin muissakin, mutta selittelyille ei ole juurikaan sijaa. Tai jos on, niin harva on valmis hyväksymään kiirettä syyksi metsään menneestä työstä.
Kun menen ravintolaan syömään, niin odotan saavani rahalleni täyden vastineen.
Tuntuisi hullunkuriselta saada nenän eteen ruoka, joka ei vastaisi tilaamaani.
Tuskin minua tyydyttäisi tarjoilijan vastaus, että tällä kertaa kokki ei ehtinyt lisäämään annokseen perunoita, eikä paistamaan pihviä, mutta hyvää ruokahalua kuitenkin. Keittiössä kun on tällä hetkellä kamala kiire.
Kyllä kirurgillakin on varmasti hoppu työssään, mutta jos vaillinainen työ sattuisi omalle kohdalle, niin ei siinä kiireeseen vetoaminen juurikaan lämmittäisi mieltä.
Miltä tuntuisi herätä nukutuksesta maha avattuna, kun hoitaja tuumaisi lääkärin lähteneen jo seuraavaan leikkaukseen siinä vaiheessa, kun haava olisi pitänyt sulkea. Kiireitä kun sairaanhoitoalalla piisaa.
Entäpä sitten muusikot? Heilläkin tuntuu olevan kiirettä varsinkin viikonloppuisin.
Miltä tuntuisi olla suosikkiartistin keikalla varttitunnin ajan, kunnes muusikko ilmoittaisi lähtevänsä jo seuraavaan kaupunkiin? Kiire kun on, niin silloin on mentävä.
Yleisölle tuskin tässäkään tapauksessa kelpaisi selitys kiireestä.
Oli työ kuin työ, niin kiirettä tuntuu riittävän.
Valitettavan usein kiirettä käytetään tekosyynä asioille, joita ei ole vain yksinkertaisesti viitsitty tehdä.
On joko laiskoteltu tai oltu epäammattitaitoisia, eikä ole osattu priorisoida asioita.
Tai ehkäpä vain ei osata tunnustaa omia virheitä.
Juhani Eskola
juhani.eskola@koillissanomat.fi