Alakerta | Suvi Peltola / suvi.peltola@koillissanomat.fi
Jos ei tule verta, ei voi tehdä kipeää. Lapsuudessani se oli hämäläisen rivitaloyhtiön pihapiirin mantra numero yksi.
Sitä hoettiin kaikille, jotka kaatuivat ja selvisivät ilman näkyviä ruhjeita, mutta jotka siitä huolimatta väänsivät itkua. Sen saivat kuulla he, jotka vatsanpurujen takia jättivät polttopallon väliin sekä he, jotka eivät suostuneet juoksemaan paljain jaloin kivimurskeisella pihalla.
Ikävuosien karttuessa pihan tenavien ymmärrys kasvoi, eikä veristä haavaa enää pidetty automaattisena ja ainoana mahdollisena kivuntuottajana. Itseäni opetti lamaannuttavan voimakkaasta migreenistä kärsineen ala-asteaikaisen luokkakaverini kokemukset. Hänen kipunsa ei näkynyt päälle päin, mutta sitä ei tarvinnut epäillä.
Sittemmin olen kohdannut monia, joiden tuskia ei voi mitata lapsuuteni mittapuun mukaan. Eräs ystäväni kärsii fibromyalgiasta. Reumaliiton nettisivujen mukaan ”sairauden tärkein oire on kehon eri osissa tuntuva lähes jatkuva kipu”. Verkosta löytyvässä Terveyskirjastossa taas kerrotaan, että ”oireet voivat vaihdella ulkoisten tekijöiden, esimerkiksi säätilan, saunomisen tai stressin, vaikutuksesta.”
Juuri näin on ystäväni tapauksessa. Niinä päivinä ja hetkinä, kun hän pystyy lähtemään esimerkiksi kauppaan tai kirkkoon, hänen oireensa ovat poikkeuksellisen lieviä. Hän jaksaa hymyillä ja seurustella kuin ei koskaan olisi kipeänä ollutkaan.
Vain näissä tilanteissa ystävääni törmänneiden on joskus vaikeaa käsittää, miksei ystäväni heidän seuraavalla tapaamiskerrallaan olekaan yhtä iloinen. Tai miksi hän peruu koko tapaamisen. Ei voi tehdä kipeää, kun ei tule verta, aikuiset ihmiset tuntuvat ajattelevan.
Itse tuskailin kipujen kanssa viime viikolla. Raahasin itseni väkisin toimituksen ovelle, mutta onneksi itseäni viisaampi kollega passitti minut takaisin kotiin. En missään nimessä ollut työkuntoinen, mutta sen myöntäminen tuntui tavattoman vaikealta.
Olin luullut, että olisin sekä omien että lähipiirini kokemusten kautta jo aidosti sisäistänyt, että päälle päin näkymättömät sairaudet samoin kuin mielen sairaudet ovat aivan yhtä vakavia kuin verta suihkuavat avohaavatkin.
En näköjään ollut, mutta josko nyt viimein olisin.
Suvi Peltola