Minulle kirjasto on eräänlainen rauhan tyyssija kaiken arkisen hässäkän keskellä. Siellä ei kaiu Pikku Kakkosen legendaarinen tunnussävelmä, eivätkä tekemättömät työt muistuttele itsestään.
Laadukkaat ja mahdollisimman monipuoliset kirjastopalvelut kuuluvat asioihin, joita eniten suomalaisessa yhteiskunnassa arvostan. Ei ole itsestäänselvyys, että voin ennen lehtitilauksen tekemistä käydä kirjastossa lueskelemassa muutaman numeron tai varata internetissä tulevan bestsellerin jo ennen kuin se on ehtinyt ilmestyäkään.
Kirjasto on loistava paikka tiedonhankintaan monenlaisia koulutöitä kuten esitelmiä ja tutkielmia varten. Kirjastossa on lisäksi mahdollista käyttää erilaisia tietokantoja, kuten artikkelihakukonetta, sekä etsiä sopivia lähdeteoksia niin oman kuin lähiseudun ja koko Suomen kirjastoista. Ajattelua vaativa työkin usein sujuu rauhallisessa ja vailla kodin virikkeitä olevassa ympäristössä paljon paremmin kuin kotona.
Kirjastosta voi saada apua yllättävissäkin tilenteissa. Sukulaiseni etsi kerran muistorunoa, jonka pieni katkelma oli jäänyt hänen mieleensä jo vuosia sitten. Kun runoa ei meinannut löytyä mistään, hän kysäisi paikkakuntansa kirjastosta. Runo löytyikin lopulta koko Suomen laajuisen kirjastoverkoston kautta Keiteleeltä, missä eräs kirjaston työntekijä oli tunnistanut katkelman. Tavallaan kirjastot toimivat siis kaikkien yhteisenä muistina.
Minusta on hienoa, että kirjastot pyrkivät pysymään nykyajassa. Monista kirjastoista voi jo lainata sähköisiä kirjoja ja monenlaisia pelejä, mikä laajentaa kirjaston käyttäjäkuntaa. Vaikka oikeat kirjat voittavatkin mennen tullen jatkuvan näytön tiirailun, tabletti ja siihen ladatut kirjat ovat aika kätevä vaihtoehto niille varsinkin matkustellessa, kun haluaa selvitä mahdollisimman kevyellä laukulla.
Ilman kirjastoa olisivat monet hienot lukukokemukset jääneet kokematta. Jos jokainen kirja pitäisi ostaa kirjakaupasta, pelaisin lukijana luultavasti varman päälle ja valitsisin ainoastaan kirjoja, joista tietäisin saavani rahoilleni vastinetta. Näin ollen ajattelisin varmaankin yksipuolisemmin, ja valitsemani kirjat vain tukisivat tätä kehitystä.
Jossei kirjastoa olisi, tietäisin myös paljon vähemmän, ja monet hetkelliset kiinnostuksen kohteeni, kuten kalligrafia ja jooga, olisivat jääneet löytämättä.
Musiikkiharrastuystani kirjasto on myös auttanut paljon. Kirjaston nuottikokoelmien ansiosta olen saanut tutustua lähemmin niin Adelen kuin suomalaisten rocklegendojenkin kappaleisiin ostamatta kalliita nuottikirjoja, joista sitten lopulta tulisi soitettua vain muutama kappale.
Muistan vieläkin sen, kun sain ensimmäisen kirjastokorttini. Tunsin itseni todella isoksi, kun lainatessani ensimmäistä kirjaani, Marjatta Kurenniemen Puttia ja pilvilaivoja, ojensin kirjastotädille korttini, johon olin kirjoittanut haparoivalla 6-vuotiaan käsialalla nimeni. Allekirjoitan vieläkin juuri lukemaan oppineen itseni lausahduksen:"Nyt, kun olen oppinut lukemaan, minulla on ainakin sata maailmaa. Muuten minulla olisi vain yksi!"