Alakerta | Jyrki Vendelin / jyrki.vendelin@koillissanomat.fi
Niin paljon on tullut tämänkin lehden palstoilla täydellistä ”shittiä” metsästyskoirien omistajia kohtaan, että nyt on puolustuksen puheenvuoro.
Joku itseään vastuulliseksi koiranlenkittäjäksi tituleeraava vaati viime viikon lehdessä korkealentoisesti, että omistajien pitäisi viedä metsästyskoiransa yöksi taloihin sisään, jotta hän saisi rauhassa ulkoiluttaa omaa lemmikkiään ilman haukkumisia.
Ensinnäkin, hyvät puudelintaluttajat, yksikään koira ei tarvitse talutusta yöaikaan. Ei yksikään. Se tarve on puhtaasti siellä hihnan toisessa päässä.
Toisekseen, metsästyskoirat haukkuvat häkeistään ohikulkevia muita koiria. Se on täysin luonnollinen ja ikiaikainen refleksi, jota ei voi eikä pidä pois ottaa.
”Vastuulliset” koirankasvattajat ovat muka hirmuisen hädissään siitä, että häkeissä olevat metsästyskoirat eivät pääse toteuttamaan itseään.
Voin vakuuttaa, että pahin virhe, minkä metsästyskoiran kasvatuksessa voi tehdä, on se, että taluttaa sitä jatkuvasti hihnassa. Tällainen koira tottuu siihen, että isäntä on aina vieressä, eikä se sitten osaa lähteä oikeassa metsästystilanteessa loitommalle. Erityisesti opetusvaiheessa oleville hirvikoirille se on erittäin tuhoisaa, koska niiden tärkein tehtävä on oppia itsenäisesti hakemaan saaliseläin mahdollisimman kaukaa.
Metsästyskoirien ainoa oikea ulkoiluttamistapa on se, että ne saavat juosta vapaasti irti metsässä. Se onnistuu toki metsästyskauden aikana syksyllä, mutta keväällä ja kesällä laki ei anna siihen mahdollisuutta, koska on säädetty pitkä kiinnipitoaika maaliskuun alusta lähes elokuun loppuun.
Ja vaikka haluaisi taluttaa koiraansa hihnassa, sillä ei ole mitään merkitystä koiran kunnon kannalta ainakaan silloin, kun taluttaja itse kulkee jalan. Koira saa ihan yhtä paljon liikuntaa tilavassa häkissä.
Pyörällä tai hiihtäen liikkuva taluttaja voi koiran kuntoa paremmin kohottaa, mutta sekään ei vastaa lähellekään vapaana juoksevan koiran treeniä.
Olen myös seurannut huvittuneen järkyttyneenä niitä koirantaluttajia, joiden lemmikit pomppivat koko ajan vasten isännän tai emännän reisitaskua, josta ne on opetettu saamaan jatkuvasti makupaloja. Tuollainen koira ei pääse havainnoimaan lainkaan ympäristöä, koska sen turpa on kuin liimattuna omistajan reidessä kiinni.
Nykymenoa seuratessani olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että nämä niin sanotut vastuulliset kasvattajat hankkivat koiran vain omaksi leikkikalukseen. He tyydyttävät ainoastaan omia tarpeitaan, eivät koirien.
Keskivanhalla kansalla oli aikoinaan tapana osuvasti sanoa, että elä opeta issääs naemaan. Niin hyvin ja niin moneen asiaan se pätee tänäkin päivänä. Erityisen hyvin koirankasvatukseen.
Jyrki Vendelin