Alakerta | Suvi Peltola / suvi.peltola@koillissanomat.fi
Monet sanovat, että jatkaisivat lottovoiton jälkeen nykyisessä työssään. Monet sanovat, että kipu kasvattaa. Monet sanovat, että vastoinkäymiset opettavat ja monet sanovat, ettei koko ajan voi olla kivaa.
Muuten ei kuulemma osaisi tunnistaa aidosti hyviä hetkiä. Ei erottaisi harmaata arkea juhlasta, eikä ylämäkiä alamäistä.
Olen eri mieltä. Pidän työstäni todella paljon, mutta sikarikas minä tuskin jaksaisi herätä pilkkopimeisiin maanantaiaamuihin juttuja kirjoittamaan.
En myöskään usko, että kipuilu ja ikävät kokemukset yksiselitteisesti toisivat muassaan hyvää. Ja vaikka toisivatkin, kaikkein kipeimpiä hetkiä ei välttämättä koskaan pysty unohtamaan.
En päivääkään vaihtaisi pois, sanotaan, mutta minä antaisin vaihdossa miltei kokonaisen vuoden.
Miksei muka voisi olla koko ajan kivaa? Miksei edes suurimman osan aikaa? Kiva on tietysti suhteellinen käsite, mutta luulisi jokaisen haluavan olla mieluummin hyvällä kuin huonolla tuulella.
Itse olen päättänyt, etten tee mitään, mistä pahoitan mieleni. Ainakaan en suostu maksamaan moisesta. Tällä periaatteella olen muun muassa jättänyt katsomatta tiettyjä elokuvia: arvostelumenestyskin saa jäädä videovuokraamon hyllyyn, jos tiedän ahdistuvani siitä.
Nyt olen kuitenkin tiukan paikan edessä. Viime viikonloppuna rakkain ja eniten iloa elämääni tuonut harrastukseni sai mieleni matalammalle kuin vuosiin. Tunsin epäonnistuneeni täysin, kokonaan, tyystin ja totaalisesti.
Vuosien varrella olen kuvitellut kehittyneeni harrastuksessani kohtuullisen taitavaksi ja vaikka kyseessä on suhteellisen hintava harrastus, siitä saamani ilo on toistaiseksi aina ollut hintansa väärti.
Kuten sanottu, olen nyt selkä seinää vasten. Pidänkö kiinni periaatteestani, enkä palaa harrastukseni pariin? Se sai itseluottamukseni romahtamaan, miksi en etsisi jotakin hauskempaa?
Toinen vaihtoehto on palata paikalle, tarttua kuvainnollista härkää sarvista ja yrittää entistä pontevammin. Voisin epäonnistua uudelleen, mutta toisaalta voisin myös onnistua. Voisin onnistua paremmin kuin koskaan.
Itse asiassa minun ei välttämättä edes tarvitsisi onnistua erityisen hyvin. Luulen, että saisin itselleni hyvän mielen pelkästään sillä, että en suoriutuisi yhtä huonosti kuin viikonloppuna.
En edelleenkään usko, että vaikeuksien kautta kulkee varma tie voittoon. Ehkä pienet takapakit voivat kuitenkin tsempata eteenpäin, jos takapakin jälkeen uskaltaa yrittää uudestaan.
Suvi Peltola