Tuli sellainen olo kuin joskus aina tulee, että pitää päästä joelle. Se oli viime kesän ensimmäinen reissu Kuusingille heinäkuun vaihtuessa elokuuksi. Sateinen kesäyö.
Teemu Riekki oli ajatellut, että jos hän nyt saa kalan, niin hän päästää sen pois.
Ja kala tuli. Kello oli puoli kaksitoista, kun taimen tarttui kiinni.
– Huusin kaverille, että mulla on kala kiinni. Jes, moneen vuoteen saa ensimmäistä kertaa taimenta pidellä!
Noin kolmen ja puolen kilon kala otettiin ylös, koukku pois ja kala takaisin.
Riekki istui rannalla ja nautiskeli, että olipa hienoa saada kala. Kaveri jatkoi heittelyä, joten hänkin ajatteli, että ei jaksa vain istua, kun rannassa ei ollut edes tulia.
Ei mennyt monta heittoa, kun vanhaan devon-uistimeen jysähti kiinni taas. Ei voi olla totta, Riekki ajatteli.
– Näin ja tunsin, että nyt on iso kala. Sehän hyppi ja reuhtoi. Piti löysätä jarrua, ettei se irtoa.
Alempana ollut kaveri ihmetteli, että mikä sieltä tulee, kun valtava kala mosusi pinnassa alavirtaan. Riekki juoksi perässä jokimutkaa.
Kala jäi pyörimään suvantoon, kunnes väsyi ja tuli ylös. Riekki ajatteli, että miten nyt teen, kun käsissä on Kuusingin suurtaimen. Kaksi aiempaa seitsenkiloista olivat tulleet Harrisuvannosta Kitkajoelta, jonne kaksikko nytkin oli ensin aikeissa lähteä.
– Otin sen kalan sitten kuitenkin. Muutaman päivän päästä minulla oli 40-vuotissynttärit ja ajattelin, että sainpahan nyt Kuusingista synttärikalan. Se on nykyään vähän sitä, että raaskiiko niitä ottaa, mutta tämän nyt otin.
Sinä yönä kaloja meni runsasvetisessä joessa. Riekki jatkoi vielä heittelyä ja niin vain kolmaskin kala tarttui. Puolen minuutin kuluttua se kuitenkin irtosi ja jatkoi kutumatkaa.
– Olipa hyvä, että irtosi. Silloin oli mukava kalastaa. Kuusingissa ei ole ikinä ollut niin paljon vettä, ja se vaikutti kalansaantiin.
Taimenten kanssa Riekki oli pelannut monesti aiemminkin ennen näitä kolmea. Yhteensä hän laskee saaneensa niitä lähemmäs sata. Hän on kalastanut niitä noin viisitoistakesäisestä 90-luvun taitteesta. 1993 tuli ensimmäinen kala.
– Siitä se lähti uistimien teko, kun ei muilla tullut kalan kalaa. Vaapunteon kun rupesi ja hoksasi ja kehitteli, niin niillä on tullut aika paljon kalaa.
Nykyisin Riekki olisi valmis radikaaliin ratkaisuun, jotta Kuusamon suurjokien ainutlaatuinen taimenkanta saataisiin pelastettua sukupuutolta. Hän pitäisi jokia kiinni taimenen osalta muutaman vuoden, jotta nähtäisiin, lähtisikö kanta elpymään. Riekki uskoo silti, että suurin taimenkantaa verottava tekijä on Venäjän puolen kasvanut kalastuspaine.
– Sille hommallehan me ei hirveästi voida mitään. Tällaista luontaista taimenkantaa ei pitäisi päästää romahtamaan. Koko ajan se on tullut alaspäin. Minulla on pari poikaa, ja ajattelen että olisi hienoa, jos hekin saisivat joskus pidellä sellaisia kaloja.
Jos kalastusta ei lopetettaisi kokonaan, voisi Riekin mielestä kauden vaikka puolittaa alku- ja loppupäästä lyhentämällä.
– Kesäkuun kaloja ei paljon nouse nykyään. Sen voisi rauhoittaa kokonaan, että se alkukesän kanta nousisi, ja elokuusta jonkun viikon pois.
Tieto Kuusamon taimenten ahdingosta on nettiaikana kiirinyt läpi kalastavan Suomen. Riekin mukaan samaa tahtia on laskenut kalamiestenkin määrä. Se taas on voinut saada aikaan sen, että pienemmän paineen takia kaloja on viime vuosina saanut.
Riekki itse on siirtynyt vaappurasioineen länteen Tornionjoelle, kuten moni muukin kuusamolainen, hän tietää. Suurin lohi painoi 14 kiloa.
Tornionjoen lohimäärät ja sitä myötä alueelle jäävä matkailutulo ovat nousseet Itämeren kalastusrajoitusten ansiosta. Riekki uskoo, että sama ilmiö voisi tapahtua Kuusamossa, jos vain kala pääsisi nousemaan.
– Viime kesänä sain kymmenen lohta. Olin hyvin tyytyväinen, vaikka toissakesä oli paljon parempi, saamamies hymyilee.
Aleksanteri Pikkarainen
KS Fakta
