Olen opiskellut hurjassa nuoruudessani matkailua, itse asiassa kahden tutkinnon verran. Ensin täällä Kuusamossa, mistä innostuneena jatkoin Rovaniemelle lisäämään ja syventämään osaamistani. Ajallisesti tuo tapahtui vuosituhannen vaihtumisen molemmin puolin, joten onhan siitä muuan hetki jo vierähtänyt.
Kaiken oppimani keskellä minua kummastutti tuolloin ainakin nyt yksi asia. Se oli silloiset ruokalistat, joita matkailijoitakin palvelevissa ravintoloissa ylläpidettiin. Niillä nimittäin tarjottiin ruokaa, joiden reseptiikka oli jotakin aivan muuta kuin suomalaista. À la carte-listat niissä kaikkein hienoimmissa ravintoloissa perustuivat milloin minkäkin eläimen lihalle, joka lähes aina oli valmistettu muiden maiden tapaan - miten nyt milloinkin paikasta riippuen.
Kysyessäni tätä itseäni viisaammilta eli opettajilta sain kuta kuinkin seuraavan vastauksen: meillä ei nyt täällä Suomessa ole mitään niin hienoa tarjottavaa. Lohikeittoako me sitten sinne kirjoitamme, poronkäristyshän nyt on jo tarjolla vähintään joka toisessa paikassa.
Hiukan huuli pyöreänä jäin miettimään vastausta. Pyrimme siis haalimaan tänne piskuiseen Suomeen matkailijoita ympäri maailman ja yksi elämyksen perustekijöistä eli ruokailu perustuu heidän oman maansa ruokaan? Ja näin siitä huolimatta, että sitä tuskin osaamme valmistaa lähestulkoonkaan samaan tapaan kuin he itse omalla kulttuuriinsa perustuvalla taidolla ja tietämyksellä?
Onneksi maailma muuttuu. Tänä päivänä suomalaisten ravintoloiden ruokalistat ovat ainakin suurimmaksi osaksi suomalaisia. Olemme oivaltaneet oman maamme erityislaatuisuuden puhtaista raaka-aineista lähtien. Se kaikkein arkisinkin perusruoka on muualta tulleille eksotiikkaa, juuri sitä suomalaisuutta parhaimmillaan. Puhtaan luonnon tarjoamista raaka-aineista nyt puhumattakaan.
Lopulta olemme ymmärtäneet, että meidän on hyvinkin suotavaa tarjota ravintolassa - myös siinä kaikkein hienoimmassa ja erityisesti siinä erikoisemmassa - vaikkapa hyvin valmistettua särkeä. Juuri sitä kalaa, joka ruotoisuutensa takia on kautta aikojen laskettu roskakalaksi ja köyhälistön ruuaksi. Meidän on myös syytä kerätä lähimetsästä tatit ja sienet, jotka on aiemmin ollut tapana syöttää lehmille. Näin siitä huolimatta, että me joudumme näkemään sen eteen hieman vaivaa ja opettelemaan ne käyttökelpoiset lajit. Lehmillähän niiden vielä toimiva luontainen vaisto kertoi, mitkä niistä ovat syömäkelpoisia ja mitkä eivät.
Tämän päivän hyvinvointimatkailuun liittyvä ihmetykseni puolestaan kohdistuu ”uutiseen”, josta on valtamedioita myöten vouhkattu. Tutkimusten mukaan metsässä oleskelu on terveellistä! Se muun muassa vähentää stressiä, alentaa verenpainetta ja lisää henkistä hyvinvointia. Metsään siis! Tutkimusten mukaan! Erityisen vahvasti tätä viestiä ovat olleet meille kertomassa japanilaiset.
Meille. Suomalaisille, iänikuiselle metsäkansalle.