Sain hiljakkoin käsiini suomalaisen aatelismiehen Anders Ramsayn (1832-1910) kirjoittaman muistelmateoksen. Runsaasti yli tuhat sivua käsittävässä kirjajärkäleessä Ramsay kertoo uskomattoman värikkäistä elämänvaiheistaan. Turusta etelään sijaitsevalla Kemiön saarella, Björkbodan sukukartanossa, hän vietti vauraan varhaislapsuutensa päätyen köyhtyneenä vanhuksena Suurlakon kuohuttamaan Helsinkiin 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.
Ramsayn elinaikana menetti aatelisto lähes kaikkialla Euroopassa perinteisen mahtiasemansa uudenaikaisen teollisuuden ja maailmankaupan kasvua hallinneelle porvaristolle. Niin kävi myös Ramsaylle itselleen. Parikymppisenä nuorukaisena hän peri jo parhaat päivänsä nähneen sukukartanonsa.
Iloiseen elämään ja hummailuun tottunut opiskelijapoika ei kyennyt nostamaan maanviljelyyn ja raudanvalmistukseen nojautuvaa kartanoa kannattavaksi. Pari konkurssia tehneenä hän joutui pian lopullisesti luopumaan omaisuudestaan ja lähti liikemiehenä etsimään elämisen mahdollisuuksia Eurooppaan.
Pariisi muodostui Ramsayn uudeksi kodiksi, boheemielämä sen kuppiloissa sekä huvi- ja kulttuurikeskuksissa kuvataidetta ja teatteria lapsuudestaan lähtien harrastaneen miehen intohimoksi. Liiketoimet sujuivat välillä kohtalaisesti, mutta enimmäkseen tuli pahasti takkiin erilaisten liiketoiminnan liepeillä heiluneiden hämärämiesten ja suoranaisten huijareiden kelkassa.
Suomessa ja Ruotsissa aikanaan paljon kiitosta saaneen muistelmateoksen voima perustuu epäilemättä siihen kepeyteen mutta myös totuudenmukaisuuteen, jonka varaan elämässään kymmeniä kertoja karille ajanut mutta silti hyväuskoisuutensa säilyttänyt Ramsay perustaa muisteluksensa.
Sokereina pohjalla päilyvät vielä Ramsayn laaja yleissivistys sekä Euroopan historian suvereeni hallinta, eritoten hänen taitonsa nähdä historialliset tapahtumat yhteydessä elävään kulttuuriin. Vaikka kirjoittaja tavan takaa paljastaakin omaan sukutaustaan liittyvät ennakkoluulonsa, kertoo hän lämmöllä ja ymmärtävällä otteella tapaamiensa, eri yhteiskuntaluokkiin kuuluneiden ihmisten elämänasenteista ja edesottamuksista oman aikansa Euroopassa.
Useimpia suomalaisia lukijoita varmaankin läheisimmin liippaa Ramsayn kertomus hänen toimistaan suomalaisen puutavaran välittäjänä Eurooppaan. Hän toimitti Euroopan markkinoille laivalasteittain kaivos- ja ratapölkkyjä sekä muuta puutavaraa perustaen usein liiketoimensa ostajille myöntämäänsä luottoon. Suuri kysyntä houkutteli ajoittain laajentamaan toimintaa liian rohkeasti.
Kun maksut jäivät saamatta, seurasivat suuret konkurssit. Taustalla väikkyvät monet Suomen historiaan vaikuttaneet kulttuuri- ja talouselämän nimet, Mannerheimit, Schaumanit, Gutzeitit ja monet muut.
Hauskaa ja hyödyllistä luettavaa myös nykyihmiselle, ajattelin mielessäni pohtiessani Ramsayn ikituoreita muistikuvia puolentoista vuosisadan takaa. Aika ajoin mielessäni välähteli Nummisuutarin Eskon isäukon Topiaksen monimielinen kommentti pojalleen tämän valmistautuessa naimareissulle isänsä vanhaan hääfrakkiin sonnustautuneena. ”Mutta niin muuttuu maailma, Eskoni”, laukaisi isä tarkastellessaan poikaansa, kuin aavistaen vanhan frakin riittämättömyyden uuden aikakauden riiuureissulla.
Aleksis Kiven aikalaisena ja intohimoisena teatterin harrastajana Anders Ramsay saattoi tuntea suutarimestari Topiaksen monia tulkintamahdollisuuksia tarjoavan viisauden. Eri asia tietysti on, olisiko hän kyennyt sen perusteella arvioimaan itseään ja pohtimaan omien liiketoimiensa kestävyyttä aikojen muuttuessa.