Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on täydessä vauhdissa ja tämä kansanvaltainen tapahtumasarja huipentuu varsinaisena vaalipäivänä 18. marraskuuta. Taivalkoskelaisena on ollut mukava huomata osuuskaupassa käydessä, että äänestyshuoneessa on ollut tungokseen asti väkeä. Viime kerralla seurakunnan äänestysprosentti oli 31,1 eli kaksinkertainen koko maahan verrattuna. Nyt Tuomo-kirkkoherra meni lupaamaan kirkkokahvit hänen itsensä leipomien herkkujen kera, jos uurnilla käy 38 prosenttia seurakuntalaisista. Se on hurja tavoite. Saapa nähdä, joutuuko esipaimenemme lunastamaan lupauksensa. Jos joutuu, niin toivottavasti leipomiselta jää vielä aikaa saarnankin kirjoittamiseen!
Jo useissa seurakuntavaaleissa on ollut mukana myös vasemmistolaisia ehdokkaita. Nyt se tuntuu jo ihan itsestään selvältä, mutta niin ei ole aina ollut. Suhtautuminen uskontoon ja kirkkoon on ollut hankala kysymys työväenliikkeelle aina Karl Marxista alkaen, joka julisti, että uskonto on ooppiumia kansalle. Tuosta lauseesta tehtiin sitten hyvinkin räikeitä johtopäätöksiä aina uskonnon harjoittamisen kieltämistä ja uskovaisten vainoamista myöten. Marxia vainot olisivat voineet vain kauhistuttaa, sillä kansan ooppiumilla hän tarkoitti sitä, että hallitsevat luokat ovat harjoittaneet uskonnon väärinkäyttöä, kun ne ovat koettaneet pitää kansan nöyrästi kurissa panemalla papit huumaamaan sitä lupauksilla, että tämän ajan kärsimyksistä se saa ikuisen korvauksen tuonpuoleisessa.
Suomenkin työväenliike oli alkuaikoinaan hyvin kirkonvastainen. Muuten tuskin saattoi ollakaan, sillä papisto oli lähes poikkeuksetta oikeistolaista ja julisti saarnoissaan työväenliikkeen syntisyyttä. Niinpä sisällissodan punaisia uhreja ei siunattu, vaikka he kuinka kuuluivat kirkkoon. Vielä kauan sodan jälkeen vasemmisto koki kirkon vieraaksi ja vihamieliseksi.
Viime vuosisadan alussa toimi kuitenkin myös kristillinen työväenliike, joka katsoi, ettei uskonnon väärikäytön paljastamisen tarvitse tarkoittaa itse uskonnon tuomitsemista ja hylkäämistä. Jeesushan oli ennen kaikkea köyhien ja sorrettujen puolella ja itse asiassa ensimmäinen sosialisti. Liike osallistui eduskuntavaaleihin 1907-1919 ja sai pari kansanedustajaa. Kun poliittisen työväenliikkeen suhtautuminen vähitellen lieveni, uskovaistenkin alkoi olla helpompaa hengittää sen riveissä eikä kristillistä työväenpuoluetta enää tarvittu. Vasemmistopuolueiden jäseniksi alkoi liittyä myös pappeja ja heitä nousi niiden johtopaikoillekin.
Ei vain vasemmistossa vaan myös kirkossa tapahtui vähitellen muutos. Aivan kuin täyttymyksen se sai tänä vuonna, kun useita punaisten joukkohautoja siunattiin sata vuotta sisällissodan päättymisen jälkeen. Se merkitsi hyvin paljon vainajien sukulaisille, mutta se kosketti kaikkia vasemmistolaisesti ajattelevia suomalaisia ja jopa niitäkin heistä, jotka ovat kirkon ulkopuolella. Kun luki uutisia ja näki kuvia noista tilaisuuksista, saattoi ajatella, että nyt meidän luterilainen kirkkomme on koko kansan kirkko.
Osmo Buller
Kirjoittaja on Taivalkosken kunnanvaltuuston puheenjohtaja (vas.) ja esperanton harrastaja.