Lapin ukko oli kutsunut ystäviä Posiolle pilkkimään. Tuloillan jälkeisenä aamuna lähdettiin Kuusijärvelle uppohankeilemaan. Vanha rouva oli etsinyt illan jäljiltä kuksat kodasta, mutta ei löytänyt nokipannua. Lapin ukko nappasi äkäisenä pirtistä kiinalaisen teekannun ja murisi jotain päivän lyhyydestä.
Vieraat olivat tulleet katu-uskottavissa kaupunkiretroissa, mutta pakkaspyrähtelyssä tarvitaan turkistamineet. Taivaanrannanmaalari oli antanut vanhalle rouvalle siskon tyttären toppahousut ja Kanadan pesukarhukarvalakin, Ruutin äidille pinkin untuvatakin ja poronnahkakinttaat sekä Virolaiselle norjalaiset maihinnousulumikengät ja Saksan ystävälle australialaiset lammasUGGendalit. Vihdoinkin värikäs seurue oli valmis moottorikelkkoihin, kohti lumista luontoa.
Lapin ukko oli sanonut olevansa kahden kelkan loukussa ja nyt se loukku oli tarpeen. Järvenrannalla vanha rouva ja Antero jatkoivat jäälle pilkkimään. Muut jäivät virittelemään tulia. Antero kaiveli tarmokkaasti repusta pillkivälineitä. Sen reppu oli kesän jäljiltä, olivat olleet isän kanssa Norjassa kalareissulla. Repussa olikin edellisen vuoden eväitä, Anteroa oksetti.
Syötit olivat unohtuneet rantaan. Vanharouva ulvoi naurusta. Se sanoi, että aivan hyvin vuosipannarit voi jättää Ahdille ja aloittaa valkoisen värin terapia tässä ihanassa, lumisessa maisemassa. Vanha rouva kertoi, että valkoinen väri on kaikkien värien summa. Se sisältää tasaisesti kaikkia sähkömagneettisen säteilyn taajuuksia. Kun esineet tai pinnat heijastavat kaikkia värejä, näemme sen juuri valkoisena. Ja että valkoinen viestii viattomuutta ja puhtautta. Monissa kulttuureissa myös iloa, kiitollisuutta ja autuasta olotilaa. Kiinalaisessa ja intialaisessa perinteessä se on surun, kuoleman ja kummitusten väri. Vanhalle rouvalle valkoinen on arktisen talven kokemus ja kohokohta. Valkoisen maiseman keskellä se kokee vapautta. Se juoksee vastatuuleen kohti rantaa ja kuuntelee tuulta.
Rantatulilla tuoksuu kahvi. Pekka pahoittelee kahvittelueväiden joutumista pilkkireppuun. Antero kertoo erehtyneensä eväissä. Vanha rouva ulvoo jo toistamiseen. Ruuti on pahoillaan pojan puolesta. Poika on nälkäinen ja kadottanut kännykkänsä. Muut keskittyvät terästettyyn nokipannukahviin.
”Puhdas luonto on parasta energiaa”, hihkuu vanha rouva ja heittäytyy hankeen. Ruuti seuraa innoissaan perässä ja antaa vanhalle rouvalle lumipesun. Läähättäen vanharouva tassuttelee takaisin tulen ääreen ja sanoo olleensa joskus nuorempana ”kova luu” jänisjahdissa. Ruuti on pelkkänä korvana. Sitten se huomauttaa, että uutena vuonna vanhan rouvan otsassa oli näkynyt käpälän jälki. Ja että jänis oli pitänyt vanhaa rouvaa pilkkanaan aitan takana uuden vuoden yönä. Sitä vanha rouva ei muistanut. Se vaihtaa puheenaihetta.
Vanharouva sanoo, että jos olisi nuorempi, se työskentelisi mieluummin luontomatkailussa kuin uraanikaivoksella tai elämysturismissa kuin ydinjätteenloppusijoituslaitoksella. Ja että tuhansien järvien luontokunnassa Posiolla, olisi muutakin tutkittavaa kuin kaivokset ja valtakunnalliset ydinjätteet. Sitten se haukkuu ensimmäisen miehensä, josta oli juuri eronnut ennen vuoden vaihdetta.
Me tuijotimme tuleen ja olimme vaiti. Sitten tuli sininen hetki. Lappi lumosi meidät ja olimme unelmissa. Sitten Taivaanrannanmaalari sanoi, että ”musta tuntuu” - meininki on ihan hyvää elämää.