Pitkät rauhalliset peruskestävyysharjoitukset ovat oleellinen osa kestävyysurheilijan harjoittelua, mutta niiden vaikutus on myös muualla kuin pelkästään fysiikassa. Viiden tunnin siivun aikana ehti kelailla kaikenlaista ja miettiä syntyjä syviä jalkavoimien pistäessä kampia soikeiksi sopivalla frekvenssillä. Ja tulipahan samalla tarkistettua nämä puukenkämaan tutut kotikulmat paluun jälkeen.
Aika on joko urheilijan ystävä tai verivihollinen. Kalenterin sivuilla tuppaa olemaan turhan useasti tungokseksi asti post-ittejä. Mihin kaikki aika sitten kuluu? Huippu-urheilijan arki koostuu pääasiallisesti niinkin simppeleistä asioista kuin levosta, ravinnonsaannista sekä harjoittelusta. Kaiken yhteensovittaminen ja järkeistäminen kaiken muun urheilun ulkopuolisten asioiden ohella onkin sitten oma haasteensa.
”Eihän sinulla tarvitse tehdä muuta kuin käydä töissä ja treenata. Miten se muka voi olla niin raskasta?”
Oma arkeni on ollut todella hektistä muutaman vuoden ajan. Opiskelun, töiden ja treenaamisen yhdistämistä ja niiden yhteensovittamista kaikkeen muuhun. Olen aina ollut toimeliaan tehokas ja välillä minusta kuoriutuikin silmälaput päässä kulkeva suorittaja, joka juoksi paikasta A paikkaan B paikan C kautta pää kolmantena jalkana. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että jokin järjestys tälle rumballe täytyy löytää. Oli aika keskittyä olennaiseen.
Vuorokaudessa on tiedettävästi tasan 24 tuntia aikaa ja se on jaettava fiksusti moneen osa-alueeseen. Säännöllinen ruokailurytmi pitää koneen hyrräämässä tasaisen tahtiin niin, että harjoituksissa ollaan optimaalisessa vireystilassa. Harjoittelu lohkaisee päivästä ison palasen, parhaimmillaan puhutaan parista useankin tunnin mittaisesta riipaisusta. Omalla kohdallani kehityskaudella jopa viidestä-kuudesta tunnista aina kerrallaan.
Sitten pitäisi löytää sopiva väli arjen asioiden pyörittämiseen, opiskeluun sekä sosiaaliseen toimintaan. Pyykit ei itsestään peseydy eikä ruoka juokse jääkaapin hyllylle. Harvemmin se pastakaan päätyy lautaselle suoraan nokan eteen kirkumaan nimeäsi. Onhan se paljon mielekkäämpää nukkua puhtaissa lakanoissa ja astella huolettomasti pitkin kämppää niin, ettei pölypallerot ja yksinäiset sukat pyöri jaloissa. Kompastumisriski pienenee huomattavasti, kun välillä moppi heiluu. Niin ja levossahan se kunto kasvaa.
Aikatauluttaminen ja asioiden priorisointi ovat oivallisia työkaluja selvitä urheilijan haastavasta arjesta. Kaikelle ylimääräiselle päättömälle säntäilylle ei kannata uhrata kalliita tunteja. Moni on minulta kysynytkin, että miksi jokainen askel pitää suunnitella sekuntikello kourassa etukäteen. On paljon helpompaa kun tietää missä ja milloin pitää olla menossa. Simppeliä matematiikkaa. Sitä paitsi suunnittelu vähentää sitä kuuluisaa ressiä!
Vuositasolla urheilija viettää paljon aikaa myös muualla kuin tutussa ja turvallisessa kotiympäristössä. Monet lajit vaativat paljonkin matkustelua olosuhteiden perässä niin harjoittelu- kuin kilpailukaudella. Pyöräily on ennen kaikkea kestävyyslaji, joten se vaatii niitä kuuluisia tunteja. Parhaimmillaan talven harjoituskaudella teen pari pidempää muuan viikon ajanjaksoa etelänmailla. Kisakaudella suurimman osan ajasta vie reissun päällä oleminen. Taisinpa viime vuonna käydä kisaamassa kuudella eri maaperällä. Osassa useampaankin otteeseen. Kauas on pitkä matka ja aika rahaa.
Kisakauden jälkeen yleensä pidetään ylimenokausi. Silloin annetaan pilkuntarkan minuuttiaikataulun säröillä. Minulle offseason on siitä lysti juttu, että voi ihan luvan kanssa heittäytyä vallan vallattomaksi ja tehdä täysin mitä huvittaa. Saatanpa vaikka lähteä Lappiin vaeltamaan. Taikka tekemään jotain extremeä kalliokiipeilystä kuumailmapalloiluun. Saatan kyllä ottaa pyöräni mukaan.
Reppu pykälään ja menoksi. Siinä se joka päivä odottaa valmiina matkaan.